VVO lypsylehmä ammattiliitoille ja eläkeyhtiöille

Yle kertoi viikolla mielenkiintoisia tietoja VVO:n omistajilleen viime vuosina maksamista suurista osingoista. Kyseinen valtakunnallinen vokra-asuntoyhtiö perustettiin 1969. Syynä oli kaupungistumisesta johtuva suuri muuttoaalto ja siitä seurannut asuntopula.

Nykyään VVO on osakeyhtiö ja sen merkittävimmät omistajat ovat ammattiliittoja, joitain eläkevakuutusyhtiöitä sekä säätiöitä ja kuntia. VVO:n liikevaihto on noin 350 miljoonaa euroa vuodessa ja tulos ennen veroja 75 miljoonaa euroa vuonna 2013.

Ammattiliitot ovat viimeisen viiden vuoden aikana nostaneet 50 miljoonaa verovapaita osinkoja kyseisistä yhtiöistä. Tänäkin vuonna VV tulee jakamaan ennätyssuuret osingot. Viime vuonna VVO omistajista Metalliliitto, JHL ja Rakennusliitto saivat yhteensä 14 miljoonaa euroa.

Kun VVO aikoinaan perustettiin, oli tarkoitus rakentaa edullisia vuokra-asuntoja ja sen tarkoitus oli olla voittoa tavoittelematonta, yleishyödyllistä toimintaa. Yhtiön 40 000 asunnosta noin kolmasosa saa valtiolta ARA-tukea.

Vuokrat ovat joka vuosi nousseet vaikka korkotaso on ollut alhainen. Yrityksen omistajilleen maksamat osingot eivät sinänsä ole väärin. VVO:n tapauksessa ongelmallista on se, että vuokria on vuosittain nostettu suhteettoman paljon suhteessa yrityksen kuluihin nähden. Koska monet VVO:n vuokralaisista on matalapalkkaisia, saavat monet heistä asumistukea ja osa myös toimeentulotukea.

Asumistukea maksettiin viime vuonna yhteensä 1,5 miljardia euroa. Summa kasvoi 8 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen ja sitä maksettiin yhteensä 734 000 henkilölle.

Tässä valossa näyttää erikoiselta, että vuokra-asuntoyhtiö VVO:sta on annettu muodostua lypsylehmä ammattiliitoille ja eläkeyhtiöille. VVO nostaa vuokria, maksimoi voitot ja maksaa omistajille suuria osinkoja, joista ei edes makseta veroa. Samalla valtion ja kuntien asumis- ja toimeentulomenot kasvavat kasvamistaan.

Torstaina suullisella kyselytunnille kysyin ministeri Tiilikaiselta mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä hillitäkseen julkisten varojen epäjärkevää käyttöä. Tiilikainen vastasi, että kysymys on aiheellinen ja ajankohtainen. Ministerin mielestä on erittäin tärkeää, että edullisten vuokra-asuntojen tarjontaa lisätään ja hallitus tulee valmistelemaan aiheesta esityksen, jonka tarkoitus on korjata muun muassa vuokra-asuntoyhtiöiden tuottoihin liittyvät ongelmat.

Suomen elinkeinoelämällä paljon mahdollisuuksia, kun keskitytään vahvuuksiin ja tehdään määrätietoista työtä

Vaikka Suomi on menettänyt kilpailukykyään ja bruttokansantuote oli syksyllä negatiivinen, on päästävä eroon jatkuvista pessimistisistä lausunnoista, joita luemme lähes päivittäin mediasta. Emme pääse eteenpäin vain pysähtymällä keskittymään kielteisiin asioihin.

Kaikista haasteista huolimatta Suomessa on valtavasti potentiaalia kehittymiseen ja uusiin aluevaltauksiin elinkeinoelämässä. Meidän on syytä keskittyä kansakuntana ja päättäjinä näihin myönteisiin mahdollisuuksiin ja työskennellä kaikella tarmollamme positiivisen käänteen aikaansaamiseksi.

Emme saa tehtyä kauppoja ja voita Suomeen uutta liiketoimintaa kertomalla, miten huonoja me olemme. On keskityttävä vahvuuksiimme. Maassamme on maailman korkeatasoisinta koulutusta. Meillä on tuhansia IT-insinöörejä vapaina uusiin tehtäviin, eikä heidän tietotaitonsa ole kadonnut. Meillä on paljon vahvuuksia biotalouden saralla.

Päättäjillä ja elinkeinoelämällä on oltava rohkeutta katsoa tulevaisuuteen ja kykyä visioida mitä haluamme. Kaikki mahdollisuudet eteenpäin menemiselle ja onnistumisille ovat olemassa. Se mikä on mennyt pieleen, ei saa sitoa meitä vaan siitä on otettava opiksi.

Hallituksen olisi jatkettava ponnisteluja kilpailukyvyn parantamiseksi. Kilpailukykyloikkatavoitetta olisi syytä nostaa 20 prosenttiin. Tarpeetonta byrokratiaa, joka heikentää mahdollisuuksia investointeihin ja työllistämiseen tulee vähentää nopeasti.

Olen vakuuttunut siitä, että muutos virkamieskulttuurin myös parantaisi kilpailukykyä. Virkamieskulttuuria niin valtion kuin kuntienkin hallinnossa on parannettava. Virkamiesten tulisi nähdä itsensä elinkeinoelämän yhteistyökumppaneina, joiden tehtävä on ratkaista ongelmia eikä etsiä niitä.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on investointien edistäminen. On investoitava enemmän pk-yritysten kansainvälistymiseen. Kilpailukykyisiä tuotteita ja osaamista löytyy, joilla Suomen elinkeinoelämä ja vienti saadaan nousuun, kun vain haluamme. Meidän on vain kyettävä määrätietoisesti päättämään ja työskentelemään uuden suunnan toteutumiseksi. Maan hallituksella on tässä tärkeä rooli.

Pakolaiskriisi ja kansanvaelluskriisi

Tällä hetkellä todistamme ilmiötä, jota monet kutsuvat suurimmaksi pakolaiskriisiksi sitten toisen maailmansodan. EU-komissio, Euroopan unionin tärkein hallinnollinen taho, on esittänyt suunnitelman, jolla pakotetaan jäsenvaltiot ottamaan vastaan 160 000 maahanmuuttajaa ja pakolaista Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta.
Syyskuussa annetun ehdotuksen tarkoitus on ”jakaa” 120 000 Kreikassa, Unkarissa ja Italiassa tällä hetkellä olevaa maahantulijaa muihin EU-maihin. Tämän lisäksi komissio on vaatinut 40 000 syyrialaisen ja eritrealaisen jakamista muihin maihin Kreikasta ja Italiasta.
Kriisi on johtanut vastakkainasetteluun. Keskustelu on muuttunut hyvin mustavalkoiseksi, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Jotkut tekevät selvästi rasistisia avauksia, kun taas toiset puolustavat ”ovet auki kaikille” – linjaa. En pidä kummastakaan linjasta. En hyväksy millään tavoin rasismia. Kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisia riippumatta kansallisuudesta, rodusta tai uskonnollisesta taustasta ja kaikkia tulee kohdella samalla kunnioituksella. En kuitenkaan pidä päätöksistä, jotka sisältävät pakon. Kun puhutaan maahanmuuttokysymyksistä, keskustelusta tulee aina monimutkainen. Varsinkin, jos keskeiset faktat jäävät huomioimatta. On syytä todeta, että se mitä parhaillaan todistamme, ei ole pelkkä pakolaiskriisi vaan kyse on ennennäkemättömästä kansanvaelluksesta, jonka tausta on Lähi-idän kasvavassa kaaoksessa. Aiemmin pääasiallinen syy ihmisten siirtymisiin oli taloudellinen: pohjoisafrikkalaiset ylittivät Gibraltarinsalmen ja kulkivat kohti Ranskaa tai Italiaa. Turkkilaiset ja arabit tulivat Kreikan kautta Itä-Eurooppaan. Sen jälkeen kun on päässyt Eurooppaan, ei käytännössä ole enää mitään esteitä. Tästä kiitos kuuluu Schengen-sopimukselle.
On toistaiseksi epäselvää kuinka moni Eurooppaan saapuneista maahantulijoista on tosiasiallisesti pakolaisia sota-alueilta ja kuinka moni on taloudellisten syiden vuoksi tulleita maahanmuuttajia, jotka etsivät parempaa elämää länsimaissa. Euroopassa on myös kasvava huoli kasvavasta islamistisesta terroriuhasta. Tämä johtuu vahvasti kasvavasta Islamilaisesta valtiosta, joka piiloutuu turvaa hakevien ihmisten hyökyaaltoon. Tätä uhkaa ei tule aliarvioida eikä myöskään liioitella. Pääministeri Cameron sanoi hiljattain, että Iso-Britannian pitää toimia, ei vain sydämellä, vaan myös järjellä. Britit kummeksuvat Merkelin uutta politiikkaa. Iso-Britannia osallistuu sotilaalliseen kamppailuun Islamilaista valtiota vastaan. Saksa puolestaan on ottanut etäisyyttä tähän taisteluun. Perusongelmaa ei ratkaista sillä, että samaan aikaan toivotetaan epätoivoiset ihmiset Syyriasta ja Irakista tervetulleiksi Saksaan.
Kun pohdimme niitä vaikuttavia kuvia epätoivoisia ihmisiä täynnä olevista veneistä ja junista on tärkeää muistaa se tosiasia, että suurin osa niistä 350 000 – 400 000 maahantulijasta, jotka tulevat Eurooppaan, eivät ole syyrialaisia. Tosiasiassa vain alle kolmasosa tulijoista on Syyriasta. Loput tulevat Afrikasta, muualta Lähi-idästä sekä Etelä-Aasiasta.
Kyllä, meidän tulee auttaa hädänalaisia ihmisiä. Niille, jotka pakenevat henkensä edestä tulee tarjota turvapaikka. Uskon, että useimmilla suomalaisilla on positiivinen asenne hädänalaisten kanssaihmisten vastaanottamiselle ja auttamiselle. Pitkällä tähtäimellä Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa. Siihen on muita työkaluja ja sääntöjä. Maahanmuuttajat, jotka tavoittelevat parempaa elintasoa, ovat tervetulleita hakemaan oleskelulupaa työluvan kautta. Pakolaiskriisin ratkaisuun tarvitaan muita toimenpiteitä. Mikäli haluamme nykyisen kaoottisen tilanteen hallintaan, meidän tulee vahvistaa kiintiöpakolaisjärjestelmää, lisätä apua kriisimaiden lähialueella ja pyrkiä tosissaan torjumaan ihmissalakuljetusta. Näin pystytään myös auttamaan niitä pakolaisia, jotka kärsivät kaikkein eniten.

Miksei tingitä lomaltapaluurahoista tai pekkas-päivistä

Pääministeri Sipilä piti keskiviikkona vakavan puheen kansakunnalle. Jälleen kerran hän antoi selvän tilannekatsauksen Suomen tilanteesta. Toivottavasti tämä vakava sanoma otettiin vastaan samalla vakavuudella kuin se lähetettiin. Puhetta edelsi spekulaatioita. Jotkut tuomitsivat sen etukäteen. Toiset jälkikäteen. Sipilä ei kertonut juuri mitään uutta. Ehkä siksi, ettei ollut mitään uutta kerrottavaa. Talouden kriisi syvenee päivä päivältä, jollei radikaaleja päätöksiä tehdä.

AY-liikkeen johtajat syyttävät Sipilää yhteiskuntasopimuksen epäonnistumisesta. Sipilä yritti kaksi kertaa. Ilman tulosta. Ammattiliittojen johtajat sanovat, että he kokivat neuvottelut saneluksi. Ehkä he eivät ole ymmärtäneet, että synkät luvut sanelevat, eivät ihmiset. Miksi Suomi on kriisissä? Siksi että olemme menettäneet kilpailukykymme. Se johtaa siihen, että yritykset lopettavat toimintansa, irtisanovat tai lomittavat henkilöstöään yhä kiihtyvään tahtiin. Työttömyys kasvaa. Valtionvelka kasvaa. On laskelmia, jotka näyttävät meidän olevan 15–20 prosenttia kilpailijoitamme jäljessä. Se johtaa siihen, että monia vaikeita päätöksiä täytyy tehdä kilpailukyvyn palauttamiseksi. Se on totta, että pelkästään henkilöstökustannusten alentaminen 5 prosentilla ei riitä. Se on kuitenkin osa kokonaisratkaisua.

Olen kuullut, että monet ihmiset tinkisivät mieluummin lomarahoista tai pekkas-päivistä. Ihmiset ovat kysyneet miksi eduskunta ja hallitus eivät ota näitä pois. Tässä on juuri se ongelma. Näistä etuuksista eduskunta ei voi päättää, sillä nämä etuudet sisältyvät työmarkkinajärjestöjen sopimusvapauteen. Ammattiliitot eivät suostuneet perääntymään näissä kysymyksissä yhteiskuntasopimuksen puitteissa, jolloin hallitus johtuu esittämään muita keinoja. Sellaisia keinoja, joihin sillä on juridinen oikeus. Tämä johti mm. siihen vähemmän onnistuneeseen ratkaisuun, joka sisälsi mm. sunnuntailisän leikkaamisen ja joka iskee pahasti matalapalkka-aloilla.

Yksikään valtakunnanpoliitikko jonka tunnen, ei halua ”ottaa köyhiltä” tai vaikeuttaa ihmisten elämää. Se ei nimittäin tuo ääniä vaaleissa. Siksi pidän mauttomana sitä, että osa ammattiliittojen johtajista ja oppositiopoliitikoista antaa päivittäin sellaisen kuvan kansalaisille. Uskon edelleen että pääministeri Sipilä ja hallitus, muutamista epäsosiaalisista ratkaisuista huolimatta, yrittää parhaansa mukaan pelastaa Suomen talouden. Kyllä, oma puolueeni on tällä hetkellä oppositiossa ja vanhanaikaisen politiikan mukaan monet odottavat, että minun tulisi kritisoida hallitusta. En usko enää sellaiseen teatteriin. Kysymysten kärjistäminen ja epäluottamuksen luominen eri poliittisten tahojen kautta ei nosta Suomen taantumasta. Neuvotteluille on vielä muutama päivä aikaa ja toivon, että osapuolet hyödyntävät sen mahdollisuuden. Toivon yhä, että isänmaamme voi nousta tästä. Niin, että meidän lastenlapset saavat nähdä jotain siitä hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka edellinen sukupolvi rakensi meille.

Pörssiyritysten johtajat riskeeraavat yhteiskuntasopimuksen.

Taloutemme negatiivinen suunta ei ole kääntynyt paremmaksi uuden hallituksen kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta. Päinvastoin työttömyys on jatkanut kasvuaan. Kotimainen teollisuustuotanto on vähentynyt merkittävästi ja sen myötä työttömyys on kasvanut. Tuottavuuden lisäys on välttämätön edellytys taloudelliselle kasvulle.
Suomalaiset yritykset, riippumatta niiden koosta, ovat mukana kansainvälisessä kilpailussa. Paine sopeutua kovaan kilpailuun ja suhdanteiden vaihteluun on suuri. Jäykät työmarkkinat heikentävät pienempien yritysten mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa ja vaikuttavat niiden kannattavuuteen.

Pitkään on keskusteltu, että pitäisi aikaansaada muutos lainsäädäntöön, joka mahdollistaa yleissopimuksesta poikkeavat, paikallistasolla työnantaja- ja työntekijäosapuolten välillä tehdyt sopimukset.
Ensi viikolla hallitus esittelee ehdotuksensa yhteiskuntasopimukseksi. Sopimuksen avulla pyritään parantamaan kilpailukykyä viidellä prosentilla. Tavoite ei ole millään muotoa ylimitoitettu, kun ottaa huomioon, kuinka paljon Suomi on jäänyt jälkeen kilpailijamaistaan.
Suomessa on 283 290 yritystä. Yrityksistä alle 10 työntekijän yrityksiä on 264 435 eli 93,4 prosenttia. Pienyrityksiä on 15 675 (5,5 %) ja keskisuuria 2 592 (0,9 %).

Pienissä ja keskisuurissa yrityksissa toimitusjohtaja on usein myös yrityksen omistaja. Se tarkoittaa, että hän raataa saadakseen rahat riittämään palkkoihin, veroihin, vuokriin, lyhennyksiin jaa myös yrityksen kehittämiseen. Useimmissa näissä yrityksissä toimitusjohtajan palkka on kohtuuttoman alhainen verrattuna yrittäjän riskeihin. On myös tavallista, että omistajaa joutuu laittamaan henkilökohtaista omaisuutta vakuudeksi. Näille yrityksille yhteiskuntasopimuksen syntyminen on elintärkeää.
Suuryrityksiä on Suomessa vain 588 kpl, eli 0,2 % kaikista yrityksistä. Suuryrityksistä ainoastaan 119 on pörssiyhtiöitä. Useimmiten näissä yrityksissä on palkatut johtajat, joita ei voi pitää yrittäjinä.

Kun nyt tavoitellaan 5 prosentin tuottavuuden kasvua, se edellyttää myös työntekijäpuolelta myönnytyksiä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa pidennyksiä työaikaan. Työntekijäosapuoli voi hyväksyä nämä muutokset, jos niiden avulla voidaan säilyttää työpaikat ja nykyinen palkkataso.
Sen sijaan pörssiyhtiöiden toiminta viime vuosina tekee tilanteesta haastavan. Samanaikaisesti kun pörssiyhtiöiden johtajat kerta toisensa jälkeen ovat varoittaneet kilpailukyvyn huononemisesta, he itse nauttivat ylisuurista palkankorotuksista ja optiotuotoista. Kansalaiset kokevat tämän kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Näiden johtajien vuosiansiot ja eläke-etuudet ovat useimmiten tähtitieteelliset. Eikä tässä vielä kaikki. Työurien jälkeen he muuttavat matalampien verojen perässä ulkomaille maksimoidakseen hyötynsä. Ei ole ihme, että kateus nostaa päätään.

Ahneudella on sormensa pelissä, kun jo entuudestaan muhkeat pankkitilit eivät riitä. Niin kauan kuin tämä saa jatkua, koko maamme kärsii. Se vaikuttaa pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyyn. Ne eivät saa sitä tarvitsemaansa nostetta, joka voisi parantaa työllisyyttä ja pitkällä tähtäimellä turvata hyvinvointiyhteiskunnan. Kaikesta huolimatta toivon, että pääministeri Sipilä onnistuu tavoitteessaan aikaansaada yhteiskuntasopimus. Se edellyttää myönnytyksiä ja reilumpaa käyttäytymistä myös pörssiyhtiöiden johtajilta. Muutoin heidän vastuuton ja epäsolidaarinen toimintansa vaarantaa koko yhteiskuntasopimuksen toteutumisen.

Keskustelu palkka-alesta

Suomen talouden kehno tila on saanut talouden asiantuntijat liikkeelle. Yksi suosituista ehdotuksista, joilla menetettyä kilpailukykyä saataisiin takaisin, on palkka-ale.

Jotkut asiantuntijat ovat ehdottaneet, että jos palkkoja alennettaisiin, tulisi tehdä vastaavasti veronkevennyksiä, jotta työntekijän käteen jäävä palkka pysyisi ennallaan. Periaatteessa pidän ehdotusta mahdollisena, mutta en usko että se olisi realistisesti toteutettavissa.

Joten jäljelle jäävä vaihtoehto kustannusten leikkaamiseksi työmarkkinoilla, on etsiä keinoja työaikojen ja työehtosopimusten joustavuudessa. Kannatan, että pientyönantajille sallittaisiin mahdollisuus sopia paikallisesti työnantajan ja työntekijöiden kesken työehtosopimuksista poikkeavista järjestelyistä nykyistä yksinkertaisemmin ja joustavammin. Järjestelmä koskisi sekä normaalisitovuuden että yleissitovuuden piirissä olevia yrityksiä. Paikallisella sopimisella mahdollistetaan yrityskohtaisesti parhaat ratkaisut ja lisätään työn tuottavuutta.

Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto

Neljä vuotta sitten, yksi kristillisdemokraattien vaatimuksista
hallitusyhteistyöhön osallistumiselle oli, että hallitus ei anna lakiesitystä
sukupuolineutraalista avioliittolaista. Pääministeri Katainen hyväksyi
vaatimuksen ja piti myös sanansa. Mutta heti hallituksen muodostamisen jälkeen
78 kansanedustajaa teki lakiesityksen asiasta. Demokraattisessa yhteiskunnassa
kansanedustajilla on toki oikeus tehdä aloitteita. Aikaisemmista aloitteista
poikkeavaa kuitenkin oli, että useat hallituksen ministerit, ja jopa puolueen
johtajat, olivat allekirjoittaneet aloitteen. Tietääkseni ministerit eivät ole
aiemmin toimineet tällä tavalla. Lakialoite raukesi tuolloin, sillä se ei
saanut yli 100:a allekirjoittanutta nimeä. Tämä sen sijaan johti
kansalaisaloitteeseen, joka kokosi yhteen yli 160 000 nimeä. Massiivinen
mediakampanja, yhdistettynä vahvaan tukeen kokoomuksen, sosiaalidemokraattien,
vihreiden, vasemmistoliiton ja Rkp:n johtajilta, johti sittemmin kansalaisaloitteen
hyväksymiseen äänin 105 – 92. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä oli ainoa
ryhmä, joka yksimielisesti äänesti sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymistä
vastaan.

28. maaliskuuta tänä vuonna, on lanseerattu uusi kansalaisaloite, jonka
tavoitteena on korjata aiemmin tehdyt päätökset. Jo ensimmäisten viikkojen
aikana, yli 9000 kansalaista on allekirjoittanut aloitteen ja kampanja jatkuu
syksyyn asti. Kansalaisliikkeen tavoitteena on säilyttää avioliitto aidosti
tasa-arvoisena liittona miehen ja naisen välillä, ja kumota sukupuolineutraali
avioliittolaki, sekä lisäksi varmistaa lapsen oikeus kasvaa sekä äidin että
isän kanssa. Jos kansalaisaloite kerää vähintään 50000 nimeä tulee sille antaa
painoarvo, joka kansalaisaloitteille yleisesti kuuluu. Kriittiset äänet ovat jo
nousseet vastustamaan kansalaisaloitetta. Sukupuolineutraalin avioliiton
kannattajat näkevät, että kysymys on loppuun käsitelty. Me
kristillisdemokraatit olemme sitä mieltä, että asia voidaan ja tulisi
tarkastella uudelleen, koska suuri osa väestöstä uskoo, että avioliitto on
instituutio miehen ja naisen välillä. Jos äänestäjät antavat minulle uudelleen
luottamuksensa ja kansalaisaloite tulee eduskunnan käsittelyyn, niin kantani on
selvä. Uskon, että avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi
liitoksi. Viimeinen sana asiassa on luonnollisesti äänestäjillä.

On väärin pelata Nato-kortilla ennen eduskuntavaaleja

Onko viisasta hakea Nato-jäsenyyttä juuri nyt kun nurkan takana palaa? Se on ollut yksi kuumimmista kysymyksistä näiden eduskuntavaalien alla. Vaalikoneissa sekä ehdokkaat että äänestäjät on asetettu kysymyksen eteen. Henkilökohtaisesti näen, että ei ole olemassa yksiselitteisesti oikeaa tai yksinkertaista vastausta kysymykseen. Suomi on pitkään julistautunut liittoutumattomaksi maaksi, mikä on ollut etu monessa tilanteessa.

Viimeisen vuoden kehitys Venäjällä antaa luonnollisesti aihetta huoleen. Mutta joka tapauksessa, on mielestäni väärin pelata Nato-kortilla ennen vaaleja. Keskustelun kuumeneminen aseiden alkaessa kolista rajan lähellä, on ymmärrettävää. Meidät on kasvatettu kunnioittamaan ja jopa pelkäämään isoa itänaapuriamme. Mutta Venäjän poliittinen johto kyllä myös tietää, että suomalaiset menevät vaaliuurnille sunnuntaina, eivätkä malta olla hyödyntämättä mahdollisuutta käyttää pelottelutaktiikkaa. Maamme poliittisella johdolla ja ministereillä on myös syytä pyrkiä kohtuullisuuteen lausunnoissaan. Kukaan ei voita mitään provosoinnilla tai sallimalla itseänsä provosoitavan.

Puolueiden kannoissa Natokysymykseen selkeitä eroja ei ole. Perinteisesti vasemmisto ja vihreät ovat olleet vastaan, kun taas oikeistopuolueet ovat suhtautuneet kysymykseen myönteisemmin. Presidentti Sauli Niinistö on sanonut, että näkee Naton mahdollisuutena, vaikka hän ei näe jäsenyyden hakemista juuri nyt ajankohtaisena. Seuraavan hallituksen tulee tehdä tarkka selvitys lopullisen natojäsenyyden vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista. Sitä seuraa presidentin ja maan korkeimman johdon linjaus. Jos linjaveto kallistuisi kohti Nato-jäsenyyttä, tulee sen tapahtua laajan yhteiskunnallisen keskustelun ja neuvoa antavan kansanäänestyksen kautta. En pidä lausunnoista, joiden tavoitteena on pelotella kansalaisia ennen vaaleja yhdellä tai toisella vaihtoehdolla. Kysymys on monimutkaisempi kuin pelkkä ei tai kyllä vastaus ja lisäksi niin vakava, että se vaatii asianmukaisen käsittelyn, joka perustuu tosiasiallisiin faktoihin hetkellisen tunteen sijasta.

Merimetsot, hylkeet, lokit, sudet ja kansalaistottelemattomuus

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme havainneet kasvavan yhteiskunnallisen ongelman, joka johtuu voimassaolevan lainsäädännön tulkinnasta mm. maamme riista- ja lintukantaa koskien. Ongelma voi vaihdella, riippuen kyseessä olevasta alueesta. Rannikolla ammattikalastajat kamppailevat päivittäin tuhoutuneiden pyydysten kanssa, voimakkaasti kasvaneen hyljekannan vuoksi. Merimetsot ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosien aikana, mutta koska viranomaiset tulkitsevat nämä rauhoitetuiksi, on poikkeuslupaa metsästykseen vaikea saada. Viranomaisilla näyttää olevan vaikeuksia tulkita lakia huolimatta siitä, että linnut, jotka aiheuttavat tuhoa rannikoillamme ovat niin sanottuja Kiinan merimetsoja. Toinen ongelma ovat lokit, jotka parveilevat suurina laumoina ja likaavat rannat ja uimaveden ihmisten kesäasuntojen läheisyydessä. Tietyillä seuduilla Suomessa ongelmia aiheuttavat susilaumat, jotka norkoilevat asutuksen lähistöllä ja vievät koria sekä tappavat karjaa.

Kun edellä mainitut ongelmatilanteet ovat kestäneet tarpeeksi kauan, reagoivat viranomaiset ja myöntävät lopulta metsästysluvan – usein kansalaisten vetoomuksen seurauksena. Mutta harvoin se tähän loppuu. Olemme Suomessa menneet demokratiassa niin pitkälle, että lintuyhdistysten ja muiden luonnonsuojeluorganisaatioiden sallitaan ottaa valta, ei ainoastaan eläimistä, vaan niille on myös annettu mahdollisuus asettua kaiken kansan yläpuolelle. Heidän välinettään kutsutaan valitusoikeudeksi. Ja niillä vaikuttaa olevan hyvä menestys korkeimmassa tuomioistuimessa, sillä valitus usein johtaa ei-toivottuun tulokseen sille osapuolelle joka kärsii ongelmasta.

Ihmiset sen sijaan pakotetaan kestämään se tuho, jonka yllämainitut ongelmat niille aiheuttavat. Katson, että seuraavissa hallitusneuvotteluissa tulee laatia konkreettinen suunnitelma siitä, miten nämä ongelmat voidaan ratkaista. Ensimmäisenä tulee valitusoikeus tarkistaa. Toiseksi, tulee lainsäädäntö, joka johtaa ongelmiin kansalaisten arkielämässä muuttaa. Nämä ongelmat ovat jo vuosia tiedetty. Jos toimia ei tehdä tulevalla kaudella, pelkään, että ihmiset ottavat yhä useammin lain omiin käsiinsä. Tämä ei tietenkään ole toivottavaa, mutta jos yhteiskunnallinen ongelma johtaa kansalaistottelemattomuuteen, olemme epäonnistuneet tehtävässämme ja meillä on peiliin katsomisen paikka.

 

Byrokratia ärsyttää, varastaa aikaa ja kustannuksia

Keskustelu byrokratian purkamisesta ei saa olla pelkkä poliittinen markkinointikikka. Kasvavalta pienyrittäjältä kuluu keskimäärin yksi päivä viikossa byrokratiaan ja paperitöihin. Moni yrittäjä kokee, että byrokratia hidastaa heidän liiketoimintansa kasvua. Jokainen uusi työntekijä lisää yrittäjän hallinnollista taakkaa tunnilla viikossa. Yhtiössä, joka työllistää 9 henkilöä, yrittäjä käyttää noin 15 tuntia hallinnollisiin tehtäviin viikossa. Tämä on yksi syy, miksi pienten yritysten omistajat ovat pakotettuja työskentelemään pitkiä päiviä. Asetusten suuri määrä on johtanut siihen, että yrittäjä kohtaa byrokratiavyöryn liiketoiminnan kasvaessa. Tämä selittää myös sitä, miksi monet pienemmät yritykset, joilla on kasvupotentiaalia eivät koskaan kasva. Sen sijaan monet päättävät jatkaa pienyrityksinä.

Viime kesänä heräsivät useat poliittiset puolueet eloon ja tekivät luetteloita tarpeettomista laeista ja asetuksista. Ongelmasta tuli yleinen keskustelunaihe ja pääministeri Stubb asetti työryhmän sääntelytaakan vähentämistä koordinoimaan. Työryhmän puheenjohtajana toimi ministerin lehdistöavustaja Sanni Grahn-Laasonen. Allekirjoittanut oli KD:n edustajana työryhmässä. Pari viikkoa sitten esittelimme työryhmän raportin eduskuntaryhmille. Huolimatta hallituksen pyrkimyksistä vähentää byrokratiaa, on myös elinkeinoelämän kysymyksiä edelleen jatkuvasti seurattava, vauhditettava ja kehitettävä. On aika todistaa, ettei keskustelua byrokratian purkamisesta käytetä pelkkänä poliittisena markkinointikikkana. Raportti tulee ottaa vakavasti hallitusneuvotteluissa ja sen tulee johtaa välittömiin toimiin. Byrokratia ärsyttää, varastaa aikaa ja kustannuksia kaikilta. Vähemmän byrokratiaa on paras tae parempaan työllisyyteen, suurempiin verotuloihin ja täten pienempään valtionvelkaan.