Meidän on panostettava perheisiin

Madridissa sijaitsevan Perhepoliittinen Instituutti  (IFP),  julkaisi vuonna 2007 raportin Euroopan parlamentille. Raportissa varoitettiin ” perheen aseman heikkenemisestä ”.

Erään raportin mukaan, jokaista 13 euroa kohden, joka Eurooppa panostaa sosiaalimenoihin, vain yksi euro on varattu perheelle. Sosiaalimenot, vanhuuden ja terveydenhuollon osalta ovat 42% ja 29% kaikista sosiaalikustannuksista. Vertailun vuoksi, panostukset perheiden ja lasten hyväksi on vain 7,8%.

Monilla perheillä pääasiallisena ongelmana on perheen perustamisen yhdistäminen opintoihin tai sovittaminen yhteen työelämään siirtymisen kanssa. Mutta myös työelämässä kasvaneet tehokkuusvaatimukset sekä lisääntynyt epävarmuus työsuhteen jatkuvuudesta kuormittavat vanhempia. Työpaineet, kiire tai työttömyys vaikeuttavat lapsiperheiden elämää. Ansiotyön ja perhe-elämän yhteensovittaminen on yksi suomalaisen perhepolitiikan haasteita.

Perheyhteisö on tärkeä yhteiskunnan perusyksikkö, joka tarjoaa jäsenilleen kiinteisiin ihmissuhteisiin perustuvaa huolenpitoa. Siksi suomalaisen perhepolitiikan keskeisin tavoite on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Pohjimmiltaan tämä tarkoittaa vanhemmuuden ja perheen yhtenäisyyden tukemista.

 

Maailmantalous on toipumassa painajaisesta. Globaalitalous toipuu nyt nopeammin kuin monet ennustivat vähän aikaa sitten, mutta on edelleen riippuvainen siitä, miten kehittyneempien maiden hallitukset elvyttävät talouttaan.

Suomen hallitus ei pidä lopettaa elvytystoimiaan liian aikaisessa vaiheessa, siinä uskossa, että talous on jo toipunut ja että olemme vahvalla perustalla. Suomen tulee tässä vaiheessa keskittää elvytystoimiaan hankkeisiin, jotka  konkreettisesti johtavat uusien työpaikkojen syntymiseen.

Ne hyvät ajat joissa olemme saaneet elää, eivät ole normaaleja tai ikuisesti kestäviä. Ja vaikka historia ei heti toistuisi, tie kestävämpään hyvinvointiin edellyttää sekä työtä että kärsivällisyyttä. Matkalla takaisin, yksityissektori on avainesemassa. Paluumatkalla tarvitaan lisää vuorovaikutusta poliitikkojen, pankkien ja yrityssektorin välillä, erityisesti pk-sektoria huomioiden.

 

07.01.2010

Peter Östman

 

Kolmen suurimman puolueen kansanedustajat, Seppo Kääriäinen, Ilkka Kanerva ja Eero Heinäluoma arvioivat Verkkoapilassa, että kysymys Suomen Nato-jäsenyydestä nousee keskeiseksi teemaksi ensi vuoden kevään eduskuntavaaleissa. 

Keskustan Seppo Kääriäinen uskoo, että Nato nousee tärkeimpien vaalikysymysten joukkoon. Kokoomuksen Ilkka Kanerva puolestaan arvioi, että turvallisuuspolitiikka on seuraavissa eduskuntavaaleissa perinteistä enemmän keskiössä. Myös SDP:n Eero Heinäluoma ennakoi, että Nato on varmasti esillä eduskuntavaalitaistossa. 

On tietenkin tärkeätä, että eduskuntavaaleissa käydään kunnon keskustelua myös maamme turvallisuuspolitiikasta. On syytä pohtia, nouseeko Nato-aihe yhtä keskeiseksi teemaksi kuin arvoisat konkaripoliitikot arvioivat, jos vaikka kansalaisille tai elinkeinoelämän edustajille esitetään sama kysymys.

Eurooppalaisten suuryritysten johtajat arvioivat taannoin Financial Times -lehden haastattelussa, että alkaneen vuoden talouskasvu tulee olemaan vaisu. Markkinatilanne on edelleen hauras ja kasvu tulee olemaan nykivää. Pessimistisimmissä näkemyksissä pelätään jopa uutta taantumaa. 

Yritysjohtajien pessimismi perustuu siihen, että työttömyys tulee tänä vuonna pysymään korkealla. Yritykset puolestaan ovat haluttomia investoimaan. Pahin skenaario on, että uusi vuosi tuo uuden laman. Keskustelut työllisyydestä, työttömyydestä, syrjäytymisriskeistä, kuntien menojen voimakkaasta kasvusta eivät saa jäädä oheisteemaksi. 

Ettei vaan käy niin, että Nato-kortilla yritetään kääntää katseet pois Suomen yhteiskunnan ydinongelmista.