Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme

Tämän viikon torstaina eduskunnassa hyväksyttiin hallituksen esitys, jolla vapautetaan Suomessa oleskelevien ulkomaan kansalaisten mahdollisuuksia työskennellä huoltovarmuuden ja työmarkkinoiden toimivuuden kannalta tärkeillä aloilla. Merkittävältä osin akuutti työvoiman tarve koskee maataloudessa tehtävää kausityötä, etenkin kasvimaita ja puutarhoja. Ratkaisu on toki itse ongelmaan riittämätön.

Maatalouden kausityöt on viimeiset parikymmentä vuotta hoidettu lähes pelkästään ulkomaisen työvoiman varassa. Kausityövoimaa tarvitaan maaseudulla arviolta noin 16 000 henkeä. Maaseutuyrittäjät ovat esittäneet hätähuutonsa, sillä työvoimapula uhkaa kevätkylvöjä ja pitkittyessään pahimmillaan jopa osaa elintarviketuotannosta. Miten tilanteeseen on tultu? 

Olemmeko onnistuneet luomaan sellaisen hyvinvoinnin ja niin tehokkaan vientivetoisen talouden, että tämän päivän nuorison ei tarvitse enää tehdä raskasta kesätyötä mansikkapelloilla, juurestiloilla ja puutarhoissa alle kympin tuntipalkalla. 

Ymmärrän viljelijöiden näkökulman: ulkomainen työvoima on motivoitunutta ja kokenutta. Useat kausityöläiset tulevat vuodesta toiseen kesäksi samoille tiloille. Uuden työvoiman kouluttaminen on aikaa vievää. Suomalainen työntekijä vaatii ehkä enemmän palkkaa, on fyysiseen työhön tottumaton ja varsin todennäköisesti löytää jo seuraavaksi kesäksi jostain paremmin palkattua tai kevyempää työtä, joten vaihtuvuus on suurta. Ukrainalainen kausityöläinen saattaa ansaita kesän aikana monin verroin enemmän kuin talven aikana esimerkiksi opettajana kotimaassaan. Kaikki hyötyvät. Paitsi silloin kun riskit toteutuvat.

Riskin satokauden epäonnistumisesta kantaa yrittäjä, joten on ymmärrettävää, että moni viljelijä on jo tehnyt päätöksen olla investoimatta taimiin ja siemeniin tänä keväänä lainkaan. Kausityövoimaa kun pitää olla varmuudella saatavilla paitsi istutuksiin, myös syksyllä sadonkorjuun aikaan.

Isä meidän rukouksen sanat, ” Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” on näin korona kriisin aikana pysäyttänyt miettimään.

Työt on jonkun tehtävä, jos jotain meinataan syödäkin. Joko työt tekee ihminen, tai sitten ne tekee kone. Muutamat kasvihuoneyritykset ovat lisänneet automatisaatiota, mutta siinäkin on riskinsä. Osaamista pitää olla paljon, sähköverkkojen pitää toimia, varaosia ja komponentteja on pakko saada. 

Ainoa kestävä ja taatusti huoltovarma ratkaisu maatalouteen on mahdollisimman kotimainen tuotanto, mahdollisimman kotimaisella työvoimalla, kotimaisilla siemenillä ja mahdollisimman kotimaisilla koneilla. 

Pohjimmiltaan on kyse siitä, mikä on meidän suhteemme työhön. Millaista suhtautumista työntekoon meidän pitäisi siitä opettaa nuoremmalle sukupolvelle? 

Toivottavasti edes osa tämän vuoden juures-, vihannes-, ja marjasadosta saadaan pelastettua, oli se sitten kotimaisen tai ulkomaisen työvoiman varassa. Toivottavasti opiskelijat ja lomautetut innostuisivat uudestaan, parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, hakeutumaan maatalouden kausitöihin. Ja, toivottavasti maatalouden ja maataloustyön arvostus nousee pysyvästi. Onneksi työhakemuksia maatalouden kiireisiin kausitöihin on nyt alkanut tulla.

Muutaman vuosituhannen vanha sananlasku sanoo: Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Hyvä on, jos osaisimme edelleen opettaa lapsemme tekemään nuoresta pitäen monenlaista työtä. Ahkeruus ja monipuolinen osaaminen on hyvä pääoma elämään.