Euroopan unioni on jälleen kerran näytellyt näkyvää roolia viikon politiikassa. Alkuviikolla analysoitiin Kreikan parlamenttivaaleja ja Ranskan presidentinvaaleja. Vaalitulos kuvastaa Euroopassa parhaillaan vallalla olevaa rauhattomuutta. Hälytyskellot alkavat soida. Äärioikeistolaisuus leviää, populismi kukoistaa ja yleinen tyytymättömyys kytee pinnan alla. Eikä suotta; talouspolitiikkaa ei ole hoidettu toivottavalla tavalla. Tämän turbulenssin keskellä on syytä pysähtyä hetkeksi katsomaan taaksepäin ja pohtia, miksi Eurooppa näyttää tänä päivänä tältä.

9. toukokuuta vietetään perinteisesti Eurooppa-päivää EU:n syntymisen muistoksi. Myös tänä vuonna Eurooppa-päivää vietettiin eri puolilla Suomea. Ranskalainen valtiomies ja asianajaja Robert Schuman julkisti 9. toukokuuta vuonna 1950 esityksensä järjestäytyneestä Euroopasta, jota hän piti edellytyksenä rauhan säilymiselle. Ranskan ulkoministerinä vuosina 1948–52 toiminut Schuman tunnetaan yhtenä keskeisenä aloitteentekijänä yhtenäisen Euroopan puolesta. Hän laati kansainvälisesti arvostetun Schumanin suunnitelman yhdessä toisen ranskalaispoliitikon, Jean Monnet’n, kanssa. Suunnitelma loi perustan sille, mitä nykyisin kutsumme Euroopan unioniksi. ”Maailmanrauha voidaan turvata vain luovin ponnisteluin, joilla pystytään vastaamaan rauhaan
kohdistuviin uhkiin. Järjestäytyneen ja elävän Euroopan sivistykselle antama panos on välttämätön, jotta rauhanomaiset suhteet kyetään säilyttämään.” Näin Schuman linjasi ehdotuksessaan.

Toisen maailmansodan päättyessä oli 60 miljoonaa ihmistä joutunut uhraamaan henkensä, oli tapahtunut historian pahin kansanmurha, ja ydinasetta oli käytetty ensimmäistä ja toistaiseksi ainutta kertaa. Maailma oli väsynyt sotaan vuonna 1945. Näiden tapahtumien valossa yhteistyötä joidenkin Euroopan johtavien maiden kesken pidettiin menetelmänä välttää sota. Se oli samalla
lähtölaukaus nykyiselle Euroopan unionille.

EU oli alun perin rauhan ja solidaarisuuden projekti. Solidaarisuus ei kuitenkaan toimi, ellei se ole kaksisuuntaista. Talouskriisin hoito vaatii kaikilta euromailta sitoutumista saattaa oma taloutensa
tasapainoon. Vastavalittu Ranskan presidentti Hollande lupasi vaalikampanjansa aikana neuvotella uudelleen talouskurisopimuksen, josta EU-johtajat vastikään sopivat. Hollanden ehdotus on vaarallinen. Velkarahalla aikaansaatu taloudellinen kasvu on keinotekoista, ja lasku siitä lankeaa maksettavaksi ennemmin tai myöhemmin. Elvytystoimien ja velkarahan avulla tehdyt investoinnit
eivät välttämättä aina johda talouskasvuun. Esimerkiksi Espanjassa on investoitu mittavasti infrastruktuuriin, Espanjan moderni rautatieverkko on yksi maailman parhaimmista. Valitettavasti kuitenkin myös tämän hankkeen kustannukset näkyvät nyt suuressa julkisessa velassa.

Epävarmuus Kreikan tulevaisuudesta jatkuu, mistä johtuen euron kurssi on ollut laskussa monena päivänä peräkkäin. Samalla kun kreikkalaiset ja muu Eurooppa odottaa, millainen hallitus viikonlopun vaalien jäljiltä saadaan aikaan, jatkavat monet raskaansarjan poliitikot erityisesti Saksassa paineen luomista Kreikan suuntaan. Jos lupaukset leikkauksista petetään, jätetään maa oman onnensa nojaan.

Tällaisissa merkeissä vietettiin Eurooppa-päivää tänä vuonna. On hyvä muistaa, että tuhoisan sodan alusta entisen Jugoslavian alueella on kulunut vasta 20 vuotta. 1990-luvun alun vuosia leimasivat tykistö- ja sala-ammunnat. Kranaatit putoilivat silloin, kun ihmiset osasivat niitä vähiten odottaa. Lapset ja vanhukset tapettiin, kun he jonottivat leipää ja vettä. Kaksikymmentä vuotta sodan jälkeen haavat ovat vielä tuoreita. Euroopan saattamiseksi tasapainoon tarvitaan vielä paljon työtä, ei ainoastaan taloudellisesti.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) jätti helmikuun lopussa kirjallisen kysymyksen eutanasiasta. Edustaja Kaikkonen kysyy, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä eutanasian sallimiseksi Suomessa.

Vastauksena edustaja Kaikkosen kysymykseen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esittää mm. seuraavaa: ”Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE toteaa vuonna 2011 tehdyssä kannanotossaan, että saattohoitoa ja palliatiivista eli oireita lievittävää hoitoa on tuettava ja edistettävä. Samoin ETENE katsoo, että kuolinavun tarvetta on syytä ajoittain arvioida uudelleen tilanteiden muuttuessa. Edelleen ETENE katsoo, että ennen kuin voidaan ottaa sitovasti kantaa eutanasian mahdollisuuteen, tulisi olla selkeitä vastauksia moniin eettisiin ongelmiin, kuten kärsimyksen arvottamiseen, eutanasiapäätösten tekemiseen ja vastuisiin sen toteuttamisesta.”

Geriatrian professori Raimo Sulkava ennusti Savon Sanomien haastattelussa 4. helmikuuta, että aktiivinen kuolinapu laillistetaan lähitulevaisuudessa myös Suomessa. Sulkava on samaisen neuvottelukunnan (ETENE) jäsen, jonka kannanottoon peruspalveluministeri vastauksessaan viittaa.

Aktiivisella kuolinavulla tarkoitetaan kuoleman aktiivista tarkoituksellista jouduttamista tilanteessa, jossa vamma tai sairaus on johtamassa kuolemaan.  Yleensä tämä tehdään määräämällä suuria annoksia morfiinia, barbituraatteja tai erilaisia lääkeaineiden yhdistelmiä. Suuressa osassa maailmaa aktiivinen kuolinapu on kielletty. Keskustelua asiasta käydään kuitenkin kaikkialla.

Tärkeimpinä argumentteina aktiivisen kuolinavun laillistamisen puolesta käytetään yleensä henkilön itsemääräämisoikeutta sekä ”oikeutta arvokkaaseen elämään”. Yhä useammin tällaisia ajatuksia on kuultu humanistien suusta. Ruotsin Lääkäriliiton etiikka- ja vastuuneuvoston mukaan kuolinavun laillistaminen sisältää riskin, että osaa potilaista painostettaisiin itsemurhaan. Myös ruotsalainen vammaisjärjestö Handikappades riksförbund on todennut, että kuolinapu nakertaa ihmisarvoa.

Yksi kristillisen ihmiskäsityksen peruslähtökohdista on elämän koskemattomuus. Aktiivisen kuolinavun laillistaminen olisi myös ristiriidassa lääkäreiden eettisten ohjeiden kanssa. Lääkärivalassa sanotaan muun muassa: ”Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.”

Ihmisellä ei ole oikeutta päättää elämästä ja kuolemasta. Kristillisellä kirkolla on pitkä perinne ilmoittaa kirkossa seurakunnan jäsenen kuolemasta. Useimmiten pappi toteaa seurakunnalle, että Elämän ja kuoleman Herra on kutsunut tästä ajasta iankaikkisuuteen jonkun seurakunnan jäsenen. Mikäli aktiivinen kuolinapu laillistettaisiin, pitäisi tätäkin fraasia loogisuuden nimissä muuttaa. Kärjistetysti sanoen pitäisi kuuluttaa, että lääketiede on kaikkitietävässä viisaudessaan päättänyt lyhentää sen ja sen ihmisen elämää. Tällaisessa kehityksessä en halua olla mukana.

Kipu ja suru ovat osa elämää. Hoidon avulla voidaan tänä päivänä – kiitos modernin lääketieteen ja kipua lievittävien lääkkeiden – tarjota arvokasta hoitoa aina elämän loppuvaiheeseen asti. Omatuntoni ei salli minun olla mukana vaikuttamassa eutanasian laillistamisen puolesta.

Jätin tänään kirjallisen kysymyksen vammaisten työosuusrahan perusteista. Kysyin ministeriltä, onko sosiaali- ja terveysministeriöllä aikomusta luoda vammaisten työtoiminnasta maksettavan työosuusrahan määräytymiselle valtakunnalliset perusteet. Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden takaamiseksi työosuusrahan perusteiden tulisi koko maassa olla samat. Tällä hetkellä laki mahdollistaa työosuusrahan maksamisen erisuuruisena eri kunnissa.

Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla, että hallitus suunnittelee lyhentävänsä oikeutta kotihoidontukeen vuodella. Paineita kotihoidontuen leikkaamiseen oli jo viime kesän hallitusneuvotteluissa, mutta silloin esitys onnistuttiin torjumaan.

Jotkut tahot ovat taas liikkeellä esittämässä leikkauksia nykyiseen kotihoidontukijärjestelmään. Leikkausta perustellaan HS:n mukaan sillä, että nykyistä aiemmin loppuvalla kotihoidontuella olisi sekä rakenteellinen että kansantaloudellinen merkitys. HS kirjoittaa myös, että kotona lapsiaan hoitavat äidit tulisivat töihin ja kasvattaisivat valtion verotuloja ja kulutukseen jäävää rahamäärää. Samalla heidän mahdollisuutensa ura- ja palkkakehitykseen paranisivat. Lisäksi valtio säästäisi 30–40 miljoonaa euroa vuodessa.

Tällainen argumentointi on kovin yksioikoista. Taas kerran tasa-arvoasetta käytetään lasten kustannuksella. Kannattaisi analysoida, miksi ja millä perustein nykyiseen järjestelmään on päädytty. 

Kotihoidon tuki on luotu helpottamaan perheen toimeentuloa tilanteessa, jossa lasta hoidetaan kotona. Monessa muussa maassa lasten kotihoitoa tuetaan vahvasti verotuksen kautta mm. perheverotuksella. Suomessa maksettava kotihoidon tuki ei ole tässä vertailussa mitenkään erityisen antelias, vaan kotihoidon tuen matalan tason ja tiukan erillisverotuksen kautta pienten lasten kotona hoitaminen on monelle lapsiperheelle mahdotonta, vaikka perhe sitä haluasikin.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Suomen perhepolitiikan tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Kotihoidontuen lyhentäminen ei millään tavalla tukisi sen enempää tätä tavoitetta kuin pienten lasten hyvinvointiakaan. Sen sijaan se vaarantaisi myös päivähoidon toimivuuden aiheuttamalla lisätaakkaa päiväkotien työntekijöille, jotka jo ovat ylikuormitettuja. Pätevistä lastentarhanopettajista on jo tällä hetkellä huutava pula.

Kotihoidontuki on sekä kunnille ja valtiolle huomattavasti päivähoitoa edullisempi ratkaisu. Varovaisestikin arvioiden kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Erityisen kallista on juuri pienten lasten hoitaminen päivähoidossa. Kotihoito on kokonaisuuden kannalta edullisin ratkaisu. 

Maassamme on kymmeniä tuhansia vanhempia, jotka ovat harmissaan siitä, että aika, jolloin lapset olivat pieniä, hurahti ohi liian nopeasti. He olisivat kovin mielellään olleet kotona lastensa kanssa pitempään. Moni vanhempi ajattelee, että pienen lapsen paras paikka on kotona. Yksikään lastenhoitaja, ei edes hyvä sellainen, voi korvata lapsen äitiä ja isää. Siksi me kristillisdemokraatit puolustamme nykyistä järjestelmää. Vanhemmille on jatkossakin taattava mahdollisuus valita päivähoidon ja kotihoidon välillä. Tästä on kyse, ja sen vuoksi teemme parhaamme, jotta nykyinen järjestelmä saisi jatkua.

Suomen lähiaikojen suurin haaste on taloudellisen kasvun aikaansaaminen. Erityisesti hiipunut vienti on saatava jälleen nopeasti kasvuun, sillä kauppataseen vaje kasvoi viime vuonna suurimmaksi vuosikymmeniin.

Kotimaisen teollisuuden kilpailuedellytyksiä ovat heikentäneet jatkuvasti nousseet kustannukset. Tilannetta ei helpota voimaan astuva rikkidirektiivi eivätkä EU-komission suunnitelmat uudesta energiaverodirektiivistä. Teollisuuden kilpailukyvyn turvaamisen ja suomalaisten työpaikkojen säilymisen kannalta on tärkeää, että teollisuuden tavaraliikenteen verot ja maksut pysyvät kilpailukykyisellä tasolla. Kuljetusten nousevat kustannukset nostavat suomalaisen teollisuuden kustannuksia suoraan ja samalla myös teollisuuden lopputuotteiden hintaa, asettaen suomalaiset tuotteet epäedulliseen asemaan globaalissa kilpailutilanteessa. Dieselöljyn veronkorotukset ovat myös asettaneet suomalaiset kuljetusyrittäjät epäedulliseen asemaan suhteessa ulkomailta tuleviin kuljetusyrittäjiin, jotka ostavat polttoaineen ulkomailta. Kilpailutilanteen epätasapaino johtaa pahimmillaan siihen, että kotimaiset kuljetusyrittäjät eivät pysty kilpailemaan ulkomaisten yrittäjien kanssa ja näin aiheutuu täysin turhia konkursseja.

KD eduskuntaryhmä ehdottaa että työllisyyden ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta pitäisi suomalaisille kuljetusyrittäjille kompensoida uusimmat veronkorotukset. Keinona tähän KD eduskuntaryhmä ehdottaa polttoaineveron palautusjärjestelmän luomista kuljetusyrittäjillä käytössä olevan verotilin yhteyteen. Suomen tulee myös torjua uuteen energiaverodirektiivin sisältyvä ehdotus, ettei ammattikäyttöön tarkoitettua dieseliä saisi kompensoida.

Torstaina 16.2.2012 Transparency Suomi-yhdistyksen julkaiseman raportin mukaan suomalaisen yhteiskunnan ongelma avoimen hallinnon näkökulmasta ovat epäviralliset hyvä veli-verkostot, joiden kautta verkoston osapuolet vaihtavat etuja, luottamustoimia ja tietoja. Tuorein esimerkki tästä hyvä veli-verkoston olemassaolosta on valtion enemmistöomisteisen lentoyhtiö Finnairin toimitusjohtajan asumisjärjestelyihin liittyvä kuvio, jossa työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen osti Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asunnon 1,8 miljoonan euron hintaan. Poikkeuksellisen järjestelystä tekee se, että asunnon ostaneen työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas on samalla Finnairin hallintoneuvoston jäsen. Finnair on myös Ilmarisen suurimpia asiakkaita ja Ilmarinen mm. rakennuttaa uutta pääkonttoria Finnairille.

Ilmiselvien eturistiriitojen lisäksi Ilmarisen ja Vehviläisen väliseen asuntokauppaan kytkeytyy myös Finnairin vähemmistöomistajien oikeuksien etu. On epäselvää miten Finnairin hallitus edistää Finnairin osakkeenomistajien ja samalla yhtiön etua, kuten osakeyhtiölain kahdeksas pykälä yhtiön johtoa velvoittaa, sitoutumalla maksamaan toimitusjohtaja Vehviläisen vuokran asunnosta, jonka hän vielä aikaisemmin omisti itse.

Pidän erikoisena sitä, että kolme vuotta tappiota tehnyt yhtiö antaa asuntoedun toimitusjohtajalle tilanteessa, jossa yhtiö on joutunut irtisanomaan henkilöstöään merkittävästi.  Olenkin huolestunut siitä, nauttiiko toimitusjohtaja enää yhtiön henkilöstön luottamusta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitin perjantaina asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä turvatakseen hyvän ja avoimen hallinnon lentoyhtiö Finnairissa, jonka suurin osakas se on ja miten hallitus aikoo huolehtia siitä, että myös vähemmistöosakkaiden edunvalvonta toteutuu kyseisessä yhtiössä lain edellyttämällä tavalla?

Miten Finnairin hallitus edistää osakkeenomistajien ja yhtiön etua? Mielestäni Finnairin johdon tulisi itse vetää johtopäätökset tapahtuneesta.

Peter Östman
Ryhmäpuhe
10.2.2012

Arvoisa puhemies,
Jokainen tämän salin kansanedustajista ontietoinen, tai pitäisi olla tietonen siitä, että julkinen talous on vakavassa kestävyysvajeessa, emmekä voi jatkaa entiseen malliin. Siksi jokaisen tässä salissa pitäisi myös sitoutua täysimääräisesti tuon kestävyysvajeen paikkaamiseen. Vaihtoehtoja on vain kaksi joko otamme lisää velkaa ja siirrämme ongelmia tulevaisuuteen, tai kannamme vastuun ja ryhdymme toimenpiteisiin kestävyysvajeen paikkaamiseksi.

Julkisen talouden tervehdyttäminen vaatii raskaita päätöksiä, ja ne tulevat tavalla tai toisella koskettamaan jokaista suomalaista. On virheellistä väittää, että tässä taloustilanteessa riittäisi jonkinlainen ”kevyt”-versio tervehdyttämistoimenpiteistä. Kevytversiota talouden tasapainottamisesta on yritetty aiemmin, mutta ne ovat johtaneet kasvavaan valtionvelkaan.

Ellemme nyt ryhdy toimiin, maksavat tulevat sukupolvet sekä huoltosuhteen heikkenemisestä aiheutuvat kulut että taantuman vuosien velanoton tinkimällä hyvinvoinnistaan.

Sitäkin suurempi vaara on, että ellemme nyt ryhdy toimiin, tasa-arvoon perustuva hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa. Nyt voimme vielä vaikuttaa siihen, mitä karsitaan ja millä tavalla. Jos viivyttelemme, talous sanelee rakenteelliset uudistukset vielä paljon nykyistä rankemmalla tavalla, ja on varmaa, että silloin yhteiskunnan vähäosaisimmat kärsivät pahiten.
Jotta talous saadaan tasapainoon, on kaikkia menokohtia arvioitava kriittisesti. Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia, menojen supistuksia ja uudelleenkohdennuksia, verotuksen maltillista kiristämistä sekä panostuksia talouskasvuun. Suomen talous tulee saada nopeasti vahvalle ja kestävälle kasvu-uralle. Kauppataseen kääntäminen positiiviseksi vaatii hallitukselta nyt ripeitä toimenpiteitä erityisesti viennin edistämiseksi.

Suurin tarvittavista rakenteellisista muutoksia on kuntarakenneuudistus. Maassamme on juuri alkamassa väestön ikärakenteen muutoksen nopein vaihe, ja huoltosuhde heikkenee merkittävästi. Aikaa ei siksi ole hukattavaksi. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä suhtautuu maltilla tällä viikolla virkamiestyön tuloksena julkaistuun selvitykseen kuntarakenteen uudistamisesta. Nyt on aika kuunnella kuntien palautetta ja viedä mahdollisimman laajalla yhteistyöllä kuntakentän välttämätöntä uudistusta eteenpäin. Omana tavoitteenamme on nostaa keskustelun keskiöön kuntien lukumäärän sijaan peruspalvelujen saatavuus ja kuntien kestävä talous. Kansalaisille on turvattava lähipalvelut, mutta samalla on varmistettava, että ne rakentuvat lainarahan sijaan kestävälle taloudelliselle pohjalle. Myös lähidemokratian toteutumisesta on pidettävä huolta. Nyt tarvitaan rakentavia ehdotuksia, ei kuntakarttojen repimistä tai vastustamista ilman vaihtoehtoja. Sellaiseen tämä asia on aivan liian vakava.

Vaikka edessämme on poikkeuksellisen suuria talouden sopeuttamistoimenpiteitä, on yhteiskuntamme heikoimpien asemasta huolehdittava edellistä lamaa paremmin. Kukaan ei saa jäädä turvaverkkojen ulkopuolelle, eikä syrjäytymiskehitystä saa hyväksyä. Yhteiskunnan toimivuuden mittarina toimii edelleen se, miten se huolehtii heikoimmistaan.
On myös syytä sanoa ääneen, että yhteiskunnassamme on ongelmia, joista kaikki eivät ratkea rahalla. Toimiva yhteiskunta tarvitsee taloudellisten resurssien ja yhteiskunnan turvaverkon lisäksi myös arvoja ja ilmapiiriä, jotka kannustavat kantamaan vastuuta toinen toisistamme. Arvoneutraalia yhteiskuntaa ei ole olemassa, eikä nuorten kasvaminen arvotyhjiöön kanna hyvää hedelmää. Mitä vaikeampi aika, sitä merkittävämmäksi kestävät arvot yhteiskunnan perustana nousevat.

Vuonna 2010 syrjäytyneitä nuoria oli yhteensä yli 50 000. Tämä on noin 5 prosentti kaikista tämänikäisistä nuorista. Syrjäytymisen kovassa ytimessä on jopa yli 30 000 nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. He ovat nuoria, jotka eivät näy missään tilastoissa. Ulkopuolisten nuorten paikantamisella on kiire. Ensisijainen keino ehkäistä syrjäytymistä ja nostaa nuoria takaisin työmarkkinoille on koulutus.

Syrjäytymisen juuret ovat usein syvällä nuorten lapsuudessa ja perheiden sisäisissä ongelmissa. Lähes 17 000 lapsella ja nuorella on kotioloissaan sellaisia kriisejä, että yhteiskunta on ottanut heistä huolehtimisen vastuulleen. Valtaosa heistä on huostaan otettuna. Siksi syrjäytymisen ehkäisyn kannalta keskeistä on myös ongelmallisten perheiden tukeminen.

Toisen maailmansodan jälkeen lapsuutensa eläneiden ikäluokkien omat elämänkokemukset ovat johtaneet arvojen muuttumiseen. Minun ikäluokkani on voinut aineellisesti melko hyvin, eikä meillä ole ollut sotakokemuksia. Kun elämä on ollut entistä turvatumpaa sekä fyysisesti että taloudellisesti, on ollut mahdollista keskittyä aiempaa enemmän uudenlaisten, ei-aineellisten, arvojen –  itsearvostuksen, sosiaalisten suhteiden ja itsensä toteuttamisen – tavoitteluun.

Sauli Niinistö on eri tilanteissa osoittautunut kunnon arvojohtajaksi, johon voi luottaa myös vaikeina aikoina. Koska presidentin tehtävä ei tule olemaan helppo tulevina vuosina, uskon, että elämän perusarvojen ollessa tasapainossa hän tulee tekemään parhaansa meidän jokaisen kansalaisen puolesta.

Vain antamalla äänesi niille arvoille, joita kannatat, lisäät niiden läpimenon mahdollisuutta.  Äänestämättä jättämisellä kannatat niitä arvoja, joiden et haluaisi olla ohjaamassa meitä suomalaisia tulevaisuudessa.