Toisen maailmansodan jälkeen lapsuutensa eläneiden ikäluokkien omat elämänkokemukset ovat johtaneet arvojen muuttumiseen. Minun ikäluokkani on voinut aineellisesti melko hyvin, eikä meillä ole ollut sotakokemuksia. Kun elämä on ollut entistä turvatumpaa sekä fyysisesti että taloudellisesti, on ollut mahdollista keskittyä aiempaa enemmän uudenlaisten, ei-aineellisten, arvojen –  itsearvostuksen, sosiaalisten suhteiden ja itsensä toteuttamisen – tavoitteluun.

Sauli Niinistö on eri tilanteissa osoittautunut kunnon arvojohtajaksi, johon voi luottaa myös vaikeina aikoina. Koska presidentin tehtävä ei tule olemaan helppo tulevina vuosina, uskon, että elämän perusarvojen ollessa tasapainossa hän tulee tekemään parhaansa meidän jokaisen kansalaisen puolesta.

Vain antamalla äänesi niille arvoille, joita kannatat, lisäät niiden läpimenon mahdollisuutta.  Äänestämättä jättämisellä kannatat niitä arvoja, joiden et haluaisi olla ohjaamassa meitä suomalaisia tulevaisuudessa.

Vaalien ensimmäinen kierros on ohi, ja on aika kääntää katseet toiseen kierrokseen. Sitä ennen kuitenkin muutama sana eilen päättyneestä kisasta. Kiitoksen ansaitsevat kaikki ehdokkaat, tähän mennessä vaaleissa on nähty vain voittajia.

Voittaja 1. Aivan ensimmäiseksi nostan tietenkin oman puolueeni ehdokkaan, Sari Essayah’n, joka teki todella upean kampanjan. Hän osoitti osaamisellaan ja asiantuntijuudellaan, että myös pienistä puolueista voi nousta valtakunnan vaikuttajaksi. Sari on myös luonteeltaan erittäin sympaattinen, ja uskon, että Suomen kansa saa vielä kuulla paljon hyvää hänestä ja hänen tekemisistään, sekä Euroopassa että täällä kotimaassa.

Voittaja 2. Sauli Niinistö. Varma ja osaava ote koko kampanjan ajan. Gallup-kuninkaalla valtavat paineet seistä paineiden keskellä selkä suorana. Sen hän teki, joten siinä on turvallinen ja isänmaallinen henkilö ja tuleva presidentti.

Voittaja 3. Paavo Väyrynen. Vaalien positiivisin yllätys. On tehnyt valtavan hienon kampanjan. Onnistunut puhdistamaan omaa mainettaan, samalla kun hän on tehnyt erinomaisen palveluksen puolueelleen. Kampanjallaan Väyrynen on nostanut Keskustan takaisin sinne, minne se kuuluu. Kerta kaikkiaan hieno suoritus!

Voittaja 4. Pekka Haavisto. Sympaattinen persoona, joka on voittanut monta väittelyä asiallisella keskustelutyylillään.

Voittaja 5. Paavo Lipponen. Pysyi rauhallisena ja kohteliaana kaikissa keskusteluissa surkeista kannatusluvuistaan huolimatta. Hieno mies, mutta hänen poliittinen uransa on nyt historiaa. Suomalaiset kiittävät.

Voittaja 6. Timo Soini. Uskollinen tyylilleen myös presidentinvaalikampanjassa. Suorasanainen kansanmies.

Voittaja 7. Paavo Arhinmäki. Rohkea nuoren polven vasemmistolainen. Kommenteissaan usein terävä ja esiintymiseltään rento.

Voittaja 8. Eva Biaudet. Globaalin näkökulman edustaja. Nainen, jolla on kova taistelutahto.

Voittaja 9. Suomen kansa. Sai äänestää omia arvojaan ja maailmankuvaansa vastaavaa ehdokasta monipuolisesta ehdokaskaartista.

Ensimmäisellä kierroksella nähtiin vain voittajia, toisella kierroksella heitä on enää yksi – Sauli Niinistö!

Joululoman aikana minulla oli mahdollisuus paikan päältä seurata USA:n presidenttiehdokkaiden kampanjointia esivaalien alla. Presidenttiehdokkaiden valintaprosessi on Yhdysvalloissa pitkä. Vaalivuoden alussa osavaltiot järjestävät isoille puolueille esivaalit, joissa osavaltion republikaanit ja demokraatit valitsevat omat ehdokkaansa presidentinvaaleihin.  Marraskuun alussa pidetään valitsijamiesvaalit, jotka ovat järjestyksessään 57. maan historiassa. Valitsijamiehet puolestaan valitsevat USA:lle presidentin joulukuun puolivälissä.

Poliittinen ilmapiiri Yhdysvalloissa on hyvin erilainen kuin Suomessa. Amerikkalaisilla edustavat melko mustavalkoista poliittista ajattelua. Joko ollaan vannoutuneita demokraatteja tai republikaaneja, tai sitten ei osallistuta päätöksentekoon ollenkaan. Toinen suuri ero koskee mustamaalaamista. Amerikassa kaikenlainen loanheitto tuntuu olevan sallittua jopa puolueiden sisäisissä esivaaleissa omien ehdokkaiden kesken.

Presidentinvaalit täällä kotimaassa ovat nyt loppusuoralla. Mitään varsinaisia yllätyksiä ei toistaiseksi ole tullut esiin. Vaalikampanjointi on tähän mennessä seuraillut suomalaisen politiikan perinteistä kaavaa. Ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä ovat toimineet melko asiallisesti, ilman suurempaa loanheittoa tai asiattomia henkilöihin kohdistuvia hyökkäyksiä.

Tällä hetkellä on mahdotonta varmuudella ennustaa, ketkä kaksi ehdokasta nousee toiselle kierrokselle. Vaalien lopputuloksen ja maamme parhaan kannalta on tärkeää, etteivät äänestäjät anna mielipidemittausten tai median edustajien arvostelun ohjailla valintaansa.

Kiitos demokraattisen monipuoluejärjestelmämme, annetaan äänestäjille aito mahdollisuus vaikuttaa ja äänestää sellaista ehdokasta, joka vastaa heidän omia arvojaan. Juuri nämä seikat tekevät poliittisesta järjestelmästämme kaikista sen puutteista huolimatta yhden maailman parhaista.

Toki Suomessakin ilmenee eräänlaista valitsijakunnan ohjailua. Toimittajilla on median kautta mahdollisuus vaikuttaa vaalitulokseen, joko kohtelemalla ehdokkaita epätasa-arvoisesti tai spekuloimalla ja ennustamalla, ketkä ehdokkaista pääsevät toiselle kierrokselle. Siitä huolimatta äänestäjät voivat suuressa määrin vaikuttaa vaalitulokseen. Tämän osoittivat esimerkiksi vuoden 1994 vaalit, jolloin Elisabeth Rehn pienemmän puolueen edustajana eteni toiselle kierrokselle.

Henkilökohtaisesti valinta ensimmäisellä kierroksella on minulle helppo. Jotkut ehkä ajattelevat, että valintani perustuu lojaalisuuteen ja asemaani puolueen sisällä. Toki myönnän, että se on valintaani vaikuttava tekijä. Mutta vielä ratkaisevampaa on, että minulla on ollut monien vuosien ajan etuoikeus tehdä yhteistyötä presidenttiehdokkaan kanssa. Tunnen ehdokkaan energisenä ja erittäin osaavana poliitikkona, jolla on laaja kokemus sekä suomalaisesta että eurooppalaisesta poliittisesta areenasta. Presidenttiehdokas ei myöskään ujostele puolustaa perinteisiä kristillisiä arvoja. Siksi ääneni saa presidenttiehdokas Sari Essayah.

Pääministeri Katainen piti tänään puheen Euroopan taloustilanteesta eduskunnalle. Osallistuin keskusteluun. Ohessa 2 minuutin puheeni:

Arvoisa puhemies,

Finanssikriisi on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että koko Euroopan pankkijärjestelmä ja talous ovat romahduksen partaalla. Eurooppa on ylivelkaantunut ja ylivelkaantumista on pakko purkaa eri keinoin.

- Kreikan velkajärjestelyohjelma on tässä vaiheessa erittäin terveellinen muistutus Italian hallitukselle siitä, mihin kyvyttömyys taloutta uudistaviin päätöksiin johtaa. Italian hallituksen kyky tehdä tarvittavia toimenpiteitä on ollut hyvin heikko ja luottamus Berlusconia kohtaan on rapautunut entisestään pahasti. Tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää, että Italiaan saataisiin mahdollisimman nopeasti poliittisesti uskottava ja toimintakykyinen hallitus.

- Näissä oloissa on helppo ymmärtää, miksi kansalaisten on vaikea hyväksyä, että joudumme käyttämään verovaroja Kreikan tai muiden valtioiden pelastamiseen. Suomalaisten suuttumukseen kun on muitakin syitä; Suomi ja Luxemburg ovat nimittäin ainoat euromaat, joiden budjettivaje ja julkinen velka ovat pysyneet euroalueen vakaus- ja kasvusopimuksen asettamien rajojen puitteissa.

- KD:n eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomi voi myös jatkossa päättää Euroopan laajuisiin rahoitusratkaisuihin osallistumisesta itsenäisesti sen mukaan, mikä Suomelle kokonaistaloudellisesti on parasta.

- Pankkien pääomittamiseen ERVV:tä tulee käyttää ainoastaan euromaiden yksimielisellä päätöksellä. Yksimielisyysperiaatteen säilyttäminen euroaluetta koskevan kriisin päätöksenteossa turvaa kaikkein parhaiten Suomen edun toteutumisen. Tästä ei tule luopua.

- Huolimatta siitä, että tähänastisilla pelastustoimilla ei ole ollut toivottua vaikutusta Kreikan kohdalla, ei olisi järkevää luovuttaa ja antaa Euroopan sairaiden talouksien kaataa myös hyvin taloutensa hoitaneiden maiden talous.

Niin kuin pääministerikin totesi puheessaan; mitta on tullut täyteen – linja on muututtava ja kyse on nyt Suomen edun ajamisesta.

Suomi on osallistunut kriisinhallintaoperaatioihin Afganistanissa jo lähes kymmenen vuoden ajan. Hallituksen ja presidentin on pian yhdessä eduskunnan kanssa päätettävä Suomen toimintalinjasta Afganistanissa jatkossa vuosina 2012–2015.

Käytännössä Suomella on vaihtoehtoja pikaisesta vetäytymisestä kontribuution kohdentamiseen tai sen merkittävään kasvattamiseen. Kaikilla vaihtoehdoilla on niin taloudellinen kuin poliittinen hintansa.

Afganistanissa sotilaiden ja poliisien määrä on jopa alueellisesti erittäin suuri. Onkin aiheellista olla huolissaan siitä, miten tämänkokoinen koneisto tulevaisuudessa onnistutaan saattamaan rauhan kannalle, ilman että se luo alueelle lisää epävakautta.

Yksi ratkaisu riskien minimoimiseen on, että Afganistan palaisi tulevaisuudessa asevelvollisuusarmeijaan, jossa osa afgaanimiehistä suorittaisi parin vuoden mittaisen asepalveluksen. Tämä ei tosin ole varteenotettava vaihtoehto niin kauan kun maassa on paljon aseellista vastarintaa. Päätettäessä Suomen osallistumisesta jatkossa olisi kuitenkin hyvä pitää myös tämä mahdollisuus mielessä.

Vuoden 2015 jälkeen Afganistanissa on todennäköisesti edelleen kansainvälisessä operaatiossa palvelevia sotilaita. Näiden joukkojen tehtävänä tulee olemaan koulutus ja mentorointi, sekä erikoisjoukoilla terrorisminvastaiset tehtävät.

Eduskunta kävi viime viikolla lähetekeskustelun vuoden 2012 talousarviosta. Aikana, jona säästöpaineet ovat suuria eikä ylimääräistä rahaa ole jaossa, on erityisen tärkeää käydä rakentavaa keskustelua siitä, miten olemassa olevat resurssit tulee jakaa. Lähetekeskustelussa puheenvuoroja käytettiinkin eduskunnan tilastojen mukaan yli tuhat.

Oppositio kritisoi hallitusta sekä leikkauksista että menojen kohdentamisesta, varmasti osin aiheellisiakin huomioita esiin nostaen. Talousarviossa on kuitenkin loppujen lopuksi kyse kokonaisuudesta. Leikkauksia ei voi erottaa menojen uudelleenkohdennuksista eikä menoja pyrkimyksistä muuttaa velkasuhdetta. Siksi toivon, että oppositio julkaisee vaihtoehtobudjettinsa pian, ne antavat paremman pohjan vuoropuhelulle.   

Kun Suomeen keväällä muodostettiin hallitusta, vaadittiin kaikilta mukana olleilta puolueilta paljon kompromissitahtoa ja sovittelukykyä. Hallitusohjelmasta muodostui eräänlainen seisova pöytä; jotkut ruokalajit maistuvat paremmilta, toiset jättäisi mielellään väliin. Sama pätee hallitusohjelman perusteella laadittuun talousarvioon.

Hyvältä talousarviossa maistuu se, ettei lapsiperheiden asemaa heikennetä. Leikkaukset kotihoidontukeen onnistuttiin säästöpaineista huolimatta välttämään. Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen panostetaan aikaisempaa enemmän, jotta pystytään takaamaan lapsille yhtäläiset mahdollisuudet oppia. Myös perusturvan korotus osoittaa, ettei hallitus ole unohtanut heikommassa taloudellisessa asemassa olevia.  

Itselleni tästä pöydästä yksi vaikeimmin nieltävistä paloista on polttoaineveron korotus. Tammikuun alussa voimaan tuleva 10,5 sentin korotus dieselin litrahinnassa kuormittaa haja-asutusalueiden elinkeinoelämää ja asukkaita rankalla tavalla. Asukkailla ei maaseudulla julkisen liikenteen puuttuessa ole vaihtoehtoa auton käytölle. Töihin, harrastuksiin ja palvelujen ääreen on kuitenkin liikuttava tammikuun jälkeen aivan samoin kuin ennenkin.

Polttoaineveron korotus rasittaa ensin kuljetusyritysten kassaa, ja siirtyy sitten kuljetusasiakkaiden ja lopulta kuluttajien maksettavaksi. Pitkien välimatkojen Suomessa tuotetta kohti kertyvät kuljetuskilometrit ovat Euroopan suurimmat. Ennen kuin tuote saavuttaa suomalaisen asiakkaan, sen kuljetukseen ja logistiikkaan on käytetty suhteessa enemmän euroja kuin missään muussa EU-maassa. Hallituksen tulee nyt todenteolla käydä tavoitteellista keskustelua siitä, miten luodaan suomalaiselle kuljetusyrittäjyydelle sellainen toimintaympäristö, jossa kuljetusala voi jatkossakin työllistää yli 100 000 suomalaista.  

Kaiken kaikkiaan kyse on arvovalinnoista; talousarvion rakentaminen on ennen muuta priorisointia. Pelkällä rahalla ei kuitenkaan voida hyvinvointia ihmisille taata. Se edellyttää sisäistä tasapainoa, ihmisten keskinäistä huolenpitoa ja toimivia ihmissuhteita. Liiallisen aineellisen tuloshakuisuuden sijaan on korostettava kestävien arvojen merkitystä. Kristilliset arvot takaavat edelleen parhaiten elämän säilymisen, luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen turvallisuuden.

Uuden hallituksen alkutaipaleella on paljon keskustelua herättäneiden asioiden joukossa yksi suurimpia ollut kuntauudistus. Keskustan välikysymys kunnallisista lähipalveluista sisälsi paljon kritiikkiä; hallitusta syytettiin kuntien pakkoliitoksista ja uumoiltiin, että uusi kuntakartta olisi jo piirretty. Nämä väitteet ovat kuitenkin muunneltu versio totuudesta.

Koko viime vuosikymmenen ajan on puhuttu paljon siitä, miten kunnat pystyvät jatkossa tarjoamaan palveluja asukkaille, kun kustannustaso nousee, ja tulot samanaikaisesti pienenevät. Ongelma koskee koko julkista taloutta, valtionvelka on viimeisten kolmen vuoden aikana kasvanut reilusta 50 miljardista runsaaseen 80 miljardiin. Tämä kielteinen kehitys on pysäytettävä. Kuntien talous muodostaa merkittävän osan julkista sektoria, ja siksi on luonnollista, että säästöjä joudutaan tekemään myös kunnallisella puolella.

Kysymys kuntien lukumäärästä ja koosta ei ole keskustelunaiheena uusi. Jo vuonna 1965 pienten kuntien edustajista koostuva työryhmä totesi, että kunnan tulee koostua vähintään 8000 asukkaasta, jotta sillä olisi kapasiteettia ylläpitää kunnallisia palveluja. Kunnallisten palvelujen tarjonta ja vaatimukset eivät ole vähentyneet viimeisten 50 vuoden aikana, ja siksi uudistuksia ja kehittämistä tarvitaan jatkossakin.

Yleisin argumentti muutosta ja liitoksia vastaan on, että oma kunta pärjää taloudellisesti hyvin nykyisen järjestelmän puitteissa. Pohjanmaalaisten kuntiemme joukossa tällaisia esimerkkejä on useita. Tässä yhteydessä monesti kuitenkin valitettavasti unohdetaan, että kustannukset tulevat automaattisesti nousemaan väestön ikärakenteen muutoksen myötä. Lisäksi valtio joutuu lähivuosina tarkistamaan valtionosuusjärjestelmää. Siksi pitääkin uskaltaa kysyä, mikä on tärkeää koko väestön näkökulmasta. Onko tärkeämpää säilyttää oma kuntavaakuna kuin kehittää kunnallisia palveluja vastaamaan ajan vaatimuksiin myös pitkällä aikavälillä?

Hallituksen kuntauudistuksen tarkoituksena ei ole riidellä kuntien kanssa, vaan tavoitteena on kehittää riittävän vahvoja peruskuntia, jotka pystyvät tarjoamaan laaja-alaista ja korkealaatuista palvelua pitkällä aikavälillä. ”Aika entinen ei koskaan palaa”, näin totesi Keskustan entinen kuntaministeri Manninen jo viisi vuotta sitten. On helppo kritisoida ja kyseenalaistaa tehtyjä päätöksiä jälkikäteen. Kansan valitsemina poliitikkoina, sekä kunnallis- että valtiontasolla, meillä on kuitenkin ennen kaikkea vastuu siitä, millaisia päätöksiä me teemme tämän päivän lähtökohdista käsin. Myös nyt esillä olevaa kuntauudistusta tehtäessä on uskallettava katsoa ensi vuotta pidemmälle, ja arvioitava päätösten vaikutukset kunnallisiin palveluihin lähivuosikymmenten aikana.

Kuluneen viikon aikana eduskunta käsitteli istunnoissaan esitystä euromaiden ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen puitesopimuksen muuttamisesta. Vallitsevaan talouskriisiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Kristillisdemokraatit ovat suhtautuneet kriittisesti joihinkin keinoihin, joilla talouskriisiä on yritetty ratkaista. Olemme edelleen sitä mieltä, että jäsenvaltioiden tulee itse vastata talouksistaan vastuullisella tavalla.

Uusi hallitus on kuitenkin terävöittänyt linjaansa talouskriisin hoitamisessa. Viime hallituskaudella vaadimme sijoittajien suurempaa vastuuta sekä vastavakuuksia Suomen kriisimaille myöntämälle rahoitukselle. Nämä vaatimukset on nyt kirjattu hallitusohjelmaan.

ERVV-puitesopimuksen hyväksyminen ei ole mitenkään mukava päätös. Tällaista tilannetta ei yksikään päättäjä olisi Eurooppaan toivonut. Myöskään Suomen takausosuuksien kasvattaminen 8 miljardista eurosta melkein 14 miljardiin euroon ei ole ilonaihe.

Kriisiä ei kuitenkaan ratkaista kritiikillä tai haukkumisella. Opposition suunnalta kritiikki on ollut kovaa, mutta rakentavat ehdotukset ovat loistaneet poissaolollaan. Koska tilanne on äärimmäisen haasteellinen, tarvitaan rakentavaa ja vakavaa keskustelua ratkaisujen löytämiseksi. Mielipiteet siitä, mitä ei pitäisi tai ei olisi pitänyt tehdä, eivät nyt riitä.

Sen sijaan tulee toteutettavat toimenpiteet suhteuttaa kriisin laajuuteen ja mahdollisiin seurauksiin. Tässä tapauksessa kriisi on epäilemättä sekä laaja että syvä, ja vaatii sen vuoksi järeitä toimia rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi. Jos Suomi ei olisi osa globaalia taloutta ja siten riippuvainen siitä, olisi tilanne toisenlainen. Siinä tapauksessa voisimme astua syrjään ja katsoa sivusta, selviävätkö muut maat myrskystä omineen. Mutta koska Suomi on vahvasti ankkuroitu globaaliin talouteen, emme voi välttyä myrskyltä. Siksi Suomen hallituksen on käsiteltävä Euroopan kriisiä kansallisen kriisin tavoin.

Hallitus neuvottelee tänään tulevan vuoden budjetista. Ehdoton prioriteetti on saada Suomen kasvava velkataakka kuriin, ja samalla säilyttää Suomen kilpailukyky. Ei mikään helppo yhdistelmä. Useat merkittävät poliitikot peräävät suurempia leikkauksia, näin muun muassa presidenttiehdokas Niinistö. Moni on hänen kanssaan samaa mieltä. Ja valitettavasti ylimääräisiä leikkauksia tullaankin tekemään. Huolimatta monista ikävistä ja vaikeista päätöksistä, joita joudutaan tekemään, on asian nopea käsittely kuitenkin kaikkien etu. Lisäksi on tärkeää, että hallituksella on lähikuukausien aikana valmius reagoida ympäröivän maailman ja rahoitusmarkkinoiden tapahtumiin ja ryhtyä tarvittaviin toimiin.