Hallitus neuvottelee tänään tulevan vuoden budjetista. Ehdoton prioriteetti on saada Suomen kasvava velkataakka kuriin, ja samalla säilyttää Suomen kilpailukyky. Ei mikään helppo yhdistelmä. Useat merkittävät poliitikot peräävät suurempia leikkauksia, näin muun muassa presidenttiehdokas Niinistö. Moni on hänen kanssaan samaa mieltä. Ja valitettavasti ylimääräisiä leikkauksia tullaankin tekemään. Huolimatta monista ikävistä ja vaikeista päätöksistä, joita joudutaan tekemään, on asian nopea käsittely kuitenkin kaikkien etu. Lisäksi on tärkeää, että hallituksella on lähikuukausien aikana valmius reagoida ympäröivän maailman ja rahoitusmarkkinoiden tapahtumiin ja ryhtyä tarvittaviin toimiin.

Haluan ilmaista osanottoni Norjan kansalle Oslon veritekojen jälkeen. Suomen Kristillisdemokraattien kansanedustajana ja eduskuntaryhmän puheenjohtajana tuomitsen ehdottomasti kaikenlaisen terrorismin ja väkivallan riippumatta siitä, onko sen taustalla henkilökohtaisia, poliittisia tai uskonnollisia syitä.

Taistelua ääriliikkeitä ja rasismia vastaan tulee terävöittää. Tämä edellyttää, että kaikkien poliittisten puolueiden edustajat tekevät parhaansa torjuakseen poliittiset, nationalistiset ja uskonnolliset ääriliikkeet. Poliitikkoina meillä on merkittävä rooli mielipiteenrakentajina. Siksi meidän on syytä harkita kannanottojamme tarkasti, ovatpa kyseessä sitten haastattelut, puheenvuorot tai viestit sosiaalisessa mediassa. Tahdon tehdä parhaani taistelussa avoimen yhteiskunnan puolesta, jossa kunnioitamme toisiamme riippumatta etnisestä, poliittisesta tai uskonnollisesta taustasta.

Uusi hallitusohjelma on julkistettu ja sitä tullaan käsittelemään eduskunnassa ensi viikon aikana. Hallitusohjelmaa on jo kritisoitu laajalti, eikä tämä kritiikki ole täysin perusteetonta. Hallitusohjelmaa ja sen tavoitteita tulee kuitenkin tarkastella useammasta eri näkökulmasta. Ensinnäkin pitää tunnistaa se toimintaympäristö missä Suomi ja Eurooppa on tällä hetkellä. Toiseksi pitää muistaa, että valtion velka on viime vuosina kasvanut noin 10 miljardin vuosivauhdilla. Kolmanneksi tulee huomioida se, että maassamme on lähes 900 000 henkilöä jotka elävät köyhyysrajan alapuolelle. Näistä lähtökohdista ja muut suuret haasteet huomioon ottaen aloitimme hallitusneuvottelut muutama viikko eduskuntavaalien jälkeen. Kaikilla eduskuntapuolueilla oli mahdollisuus vastata hallitustunnustelijan kysymyksiin. Näistä puolueista hallitustunnustelija Katainen valitsi ne jotka olivat valmiit kantamaan sitä vastuuta mitä hallitukseen osallistuminen vaatii. Neuvottelujen lopputulos koostui useammasta kompromissista, kuten hyvin pystyi odottamaankin. Siitä huolimatta ohjelmassa on parannuksia eri kansanryhmille. Voidaan myös todeta, että suurin osa kansalaisista ei tule huomaamaan mitään mullistavia muutoksia omassa arjessaan.

Kristillisdemokraatit ovat tyytyväisiä siihen kuinka paljon omia tavoitteita saimme mukaan hallitusohjelmaan. Uusi vanhuspalvelulaki oli yksi tärkeimmistä tavoitteista meille ennen vaaleja. Laki tulee astumaan voimaan mahdollisimman nopeasti, sisällyttäen tarvittavan rahoituksen niin että kunnat voivat täyttää lain asettamat uudet vaatimukset. Toinen tärkeä kysymys meille oli pk-yritysten toimintamahdollisuuksien varmistaminen. Olemme tyytyväisiä siihen, että nykyinen osinkoverotus säilytetään, vaikka verotettavan osingon euromääräinen raja alennetaankin 90 000 eurosta 60 000 euroon. Olemme myös tyytyväisiä siihen ettei metsänomistusta rasiteta uudella maksulla tai verolla. Jotkut veronkorotukset ja leikkaukset tulevat vaikuttamaan kielteisellä tavalla mm. maaseutuun. Siksi on tärkeää, että tuleva hallitus ja me hallituspuolueena, huomioimme opposition ja kentän kritiikin näissä kysymyksissä. Meidän tulee myös yrittää löytää käytännönläheisiä ja toimivia ratkaisuja elinvoimaisen maaseudun ja koko Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Suomalainen politiikka on vuosikymmenten ajan tunnettu vakaudestaan ja sovittelutahdosta suurissakin kysymyksissä. Ehkä juuri tästä syystä monet ovat pitäneet suomalaista politiikkaa värittömänä ja tylsänä. Mutta sitten alkoi tapahtua. Ensin tuli vaalirahoitusskandaali heti vuoden 2007 vaalien jälkeen. Yleinen luottamus poliitikkoihin kärsi skandaalin seurauksena pahan kolauksen. Kesä 2008 puhkaisi kuplan Yhdysvalloissa, ja seurasi maailmanlaajuinen talouskriisi. Työttömyys ja kasvavat tuloerot tarjosivat hyvän kasvualustan yleiselle tyytymättömyydelle ja uudenlaiselle protestimielialalle, jota ei Suomessa oltu nähty vuosikymmeniin. Sen jälkeen kaikki tapahtuikin hyvin nopeasti. Perussuomalaisten suosio nousi korkeuksiin, ja puolue esiintyi totuudentorvena yhä useammassa asiassa. Vaalitulos yllätti monet. Epäilykset siitä, onnistutaanko vaalituloksesta käsin muodostamaan yhteistyöhaluinen hallitus, näyttävät osoittautuvan aiheellisiksi.

Hallitusneuvotteluissa suuria kysymyksiä ovat olleet Suomen rooli Eurooppa-politiikassa, sekä valtiontalouden tasapainottaminen tulevien neljän vuoden aikana. Perussuomalaisilla ei ollut kompromissitahtoa Eurooppa-politiikassa, ja Soini valitsi mennä oppositioon. Se oli siis heidän oma valintansa. Seuraava tunnustelukierros johti kuuden puolueen neuvotteluihin, joissa osallistujia oli oikealta vasemmalle. Sellainen asetelma vaatii kärsivällisyyttä ja sovittelunhalua. Tämän hallitustunnustelija Katainen ymmärsikin. 13 vuorokauden ajan hän johti neuvotteluja säätytalolla tavoitteenaan saada kasaan enemmistöhallitus. Katainen osoitti sovittelunhalua ja kärsivällisyyttä, sekä kunnioitusta toisten mielipiteille.

Kristillisdemokraateille jotkut kysymykset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Näihin kuuluu muun muassa resurssien lisääminen vanhustenhoitoon, mikä näyttääkin löytävän yhteisymmärrystä yli puoluerajojen. Sen sijaan valtiontalouden kestävyysvajeen suuruudesta ja sen lähivuosina vaatimista toimenpiteistä on puolueiden välillä suuria näkemyseroja. Tässä kysymys arvonlisäverosta nousi merkittävään rooliin. Kristillisdemokraatit puhuivat vaalikampanjan aikana nykyisen arvonlisäverokannan säilyttämisen puolesta, kun taas Kokoomus ja Rkp ehdottivat siihen kahden prosenttiyksikön nostoa. 13 vuorokauden neuvottelujen jälkeen Kokoomus oli valmis kompromisseihin. Arvonlisäveroon ehdotettiin ainoastaan yhden prosenttiyksikön nostoa. Tämän ehdotuksen olisimme voineet hyväksyä, sillä pienituloisille luvattiin hyvityksiä. Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto eivät kuitenkaan olleet valmiita kompromissiin. On vaikea neuvotella, jos kaikki osapuolet pitävät tiukasti kiinni kaikista vaatimuksistaan ja vaalilupauksistaan. Vanha sananlasku tässä lienee paikallaan; joka kuuseen kurkottaa, saattaa katajaan kapsahtaa. Itse toivon, että Katainen saa tiistaina eduskuntaryhmiltä luottamuksen jatkaa hallitustunnustelijana. Maa tarvitsee mahdollisimman pian toimivan hallituksen sekä johtajan, jolla on dynaaminen johtamistyyli.

Ihmiset ovat ihmetelleet pääministeripuolue keskustan varsinaiseksi ihmeidentekijäksi mainostamaa takuueläkettä, koska se ei parannakaan kaikkein pienituloisimpien eläkeläisten toimeentuloa niin kuin on mainostettu. Takuueläke tuli voimaan maaliskuun alusta, mutta tuhannet eläkeläiset ovat joutuneet havaitsemaan, että he eivät tule koskaan saamaan takuueläkettä täysimääräisenä. Tämä johtuu siitä, että he ovat jääneet kansaneläkkeelle nuorempina kuin 65-vuotiaina. Jos jää kansaneläkkeelle 63-vuotiaana – siis sen ikäisenä, kun voi päästä työeläkkeelle – takuueläke onkin lähes 10 prosenttia pienempi kuin mainostettu 687,74 euroa kuussa. Ajatus takuueläkkeestä on hieno, mutta ei toimi käytännössä kaikkien pienituloisempien kohdalla. Siksi seuraavalla hallituskaudella on käytävä keskustelu siitä, onko kansaneläkkeiden ja työeläkkeiden ikärajojen eroavaisuuksiin enää perusteita.

Jokunen viikko sitten minun otti yhteyttä henkilö, joka työskentelee hoitajana geriatrisella vuodeosastolla Pietarsaaressa. Olen hänen suostumuksellaan päättänyt julkistaa osia kirjeestä, jonka sain.

”Parahin Peter!

Kun opiskellaan eri ammatteihin, kuuluu asiaan, että koulussa luetaan teoriaa. Sen sisäistämiseen tarvitaan käytännön harjoittelua. Näin pitäisi olla myös ”huippupoliitikoilla.” Jotta he voisivat todella tietää, mistä puhuvat ja tekevät päätöksiä, pitäisi olla pakollista käydä ”harjoittelussa” erilaisilla, asiaankuuluvilla

työpaikoilla. Jos Jumala antaa meille elämänpäiviä, niin kohtaamme väistämättä vanhuuden askel askeleelta. Halusimmepa sitä tai emme. Kaikille ei ole suotu tervettä, turvallista ja arvokasta vanhuutta. Sanotaan, ettei ole mitään niin avutonta kuin pieni vauva. Väitän, että se ei ole totta. Normaalioloissa vauvoille ja muille lapsille on olemassa aina avoin syli. Mutta entä vanhuksille? Nyt en ajattele mummoja ja vaareja, jotka selviävät omaisten tai kotipalvelun avulla tai niitä, jotka asuvat vanhainkodissa tai palvelutalossa. Ajattelen niitä, jotka makaavat avuttomina sängyissään vuodeosastolla. Kuvitelkaamme itsemme tilanteeseen, jossa vierailemme jonkun luona vuodeosastolla. Viereisessä sängyssä makaa hampaaton nainen, joka nyppii käsillään levottomasti. Hän mumisee sanoja, joilla ei ole mitään asiayhteyttä. Kyselee ehkä äitiään, mutta äiti ei tule. Vanhus huutaa ahdistustaan. Yhtäkkiä alkaa lemuta. Hän on tehnyt tarpeensa. Mitä teet? Miten reagoit? Menetkö sängyn luokse, lohdutat ja rauhoitat? Etsitkö henkilökuntaa pyytääksesi heitä tulemaan auttamaan? Jos tapaat jonkun, voit saada vastaukseksi: ”Kyllä, tulemme heti, kun ehdimme.” Milloin he sitten ehtivät, se onkin eri asia. Heillähän on neljää, viittä hoitajaa kohti vain suunnilleen neljäkymmentä muuta, jotka tarvitsevat apua ja huolenpitoa eri tavoin. Tai valtaako sinut epämiellyttävä, paha olo? Ehkä haluaisit mieluiten lähteä pois? Jättää hänet sinne yksin, avuttomampana kuin pieni vauva. Jos se olisi ollut vauva, olisivat reaktiot ja tunteet olleet erilaisia, eikö? Miten haluamme tulla hoidetuksi ja kohdatuksi, jos päädymme viettämään viimeiset vuotemme osastolla sängyssä maaten? Siksi kehoitan sinua: tule käymään luonamme. Tule seuraamaan työtämme, katsomaan miten yhteiskuntamme kaikkein heikoimpien hoito toimii. Ei taulukoiden ja tilastojen mukaan, vaan ruohonjuuritasolla. Todellisuudessa. Pari aamuvuoroa, iltavuoro ja yövuoro. Silloin saat vähän käsitystä siitä, mitä todellisuus on.

Tähän asti hoitajan kirjoitusta. En voinut vastustaa kutsua. Tuli aikainen herätys klo 6 eräänä sunnuntaiaamuna. Klo 6:50 saavuin osastolle, jossa hyväksyin epävirallisen vaitiolovelvollisuuden.

Seurasi aamupalaveri. Hoitohenkilöstön järjestelmällinen työskentelytapa teki vaikutuksen minuun. Nopeasti käytiin läpi, mitä päivän aikana oli odotettavissa ja sitten erottiin ryhmiksi. Jokaisella ryhmällä oli vastuu eri moduuleista. Pääsin mukaan kahden lähihoitajan tiimiin. Lyhyen aamupäivävuoron aikana sain kokea kaiken sen, mitä hoitaja niin osuvasti kirjeessään kuvaili. Hoitaja ja hoitohenkilöstö antoivat minulle seuraavan kotiläksyn ja haasteen:

”Ehkä minä eräänä päivänä makaan tuossa. Avuttomampana kuin pikkuvauva. Täysin riippuvaisena muiden huolen rauhoitettavana, lohdutettavana jne. Ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, että saamme olla terveitä ja hyväkuntoisia elämän loppuun asti. Jos haluat auttaa niitä, jotka todella ovat avuttomia, taistele niiden vanhusten puolesta, jotka makaavat vuodeosastolla. Ei ole ketään, tai vain harva, joka puhuu heidän puolestaan ja kaikki tilastot näyttävät, että heitä tulee koko ajan lisää.”

Haasteeseen on vain yksi vastaus. Kyllä – kaikkialla, missä toimin, haluan vaikuttaa niin, että vanhukset saavat hyvän ja arvokkaan vanhuuden. Siihen tarvitaan lisää käsiä – ja – siihen tarvitaan lisää resursseja.

Eläkkeiden erilliset indeksijärjestelmät on aiheuttanut paljon keskustelua ja tyytymättömyyttä eläkeläisten keskuudessa. Olen sitä mieltä että indeksijärjestelmät on yhdistettävä, ja uuden indeksijärjestelmän tulee seurata nykyistä paremmin yleistä ansiotasokehitystä. Lisäksi, nykyinen elinkustannusindeksi ei vastaa eläkeläisten kustannusrakennetta. Eläkeikäisten kulutuksessa painottuvat muuta väestöä vahvemmin esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyvät menot. Jotta indeksi kohtelisi eläkeläisiä oikeudenmukaisemmin, eläkkeille tulisi luoda oma kustannusindeksinsä, joka seuraisi paremmin eläkeikäisten kulutusta.