Hallituksen esitys adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamisesta on tänä syksynä herättänyt paljon mielenkiintoa ja keskustelua. Tällä hetkellä adoptiota säätelee vuonna 1985 säädetty laki lapseksiottamisesta. Sitä on muutamaan otteeseen muutettu 90-luvulla ja viimeiseksi vuonna 2009. Nyt hallitus esittää, että vanha laki kumotaan ja adoptiota koskeva lainsäädäntö uudistetaan kokonaisuudessaan.

Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa.  Hallitus esittää, että kotimaiset adoptiot saatetaan lupamenettelyn piiriin kansainvälisten adoptioiden tavoin. Lisäksi kotimaista adoptioprosessia kehitetään muun muassa säätämällä lakiin tarkemmat säännökset adoptioneuvonnasta. Asiaan osallisten oikeusturvaa adoptioprosessin eri vaiheissa parannetaan laajentamalla oikeutta hakea muutosta adoptioprosessin aikana tehtäviin päätöksiin.

Kuuma kysymys keskustelussa tuntuu olevan, millaisille pareille oikeus adoptioon annetaan. Adoptiolakiehdotuksen mukaan adoptiota harkittaessa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava periaatetta, jonka mukaan lapsi sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa kaksi adoptiovanhempaa. Ehdotuksen mukaan muut kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä.

Avioliitolla tarkoitetaan suomalaisessa lainsäädännössä yhden miehen ja yhden naisen muodostamaa liittoa. Tähän hallitus ei aio esittää muutosta. Tästä johtuen myös tässä lakiehdotuksessa käytetyt termit ”aviopuolisot” sekä ”kaksi adoptiovanhempaa” voivat tarkoittaa ainoastaan miestä ja naista, jotka ovat avioliitossa keskenään. Tältä osin hallituksen esitys siis vastaa nykyistä lainsäädäntöä.

Tätä nykyisen käytännön jatkamista perustellaan muun muassa sillä, että on lapsen edun mukaista, että adoption hakijoiden parisuhde on vakaalla pohjalla. Vaikka avioerojen määrä on viime vuosina lisääntynyt, katsotaan avioliiton edelleen kuvaavan parisuhteen luonnetta ja ennustavan sen kestävyyttä. Tilastokeskuksen ja Stakesin yhteistyönä julkaiseman laajan tilastoselvityksen (Suomalainen lapsi 2007) mukaan avoparien perheiden alle 18-vuotiaat lapset kokivat vuonna 2005 vanhempien erilleen muuton yli kaksi kertaa niin usein kuin avioparien perheiden lapset.

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Jos perheet voivat hyvin, yhteiskunta voi hyvin. Siksi on uskallettava puhua arvoista ja siitä, millainen lainsäädäntö tukee lapsen ja perheiden hyvinvointia. Yleisesti ajatellaan, että suomalaisten yleinen mielipide on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut arvoliberaaliin suuntaan. Siitä huolimatta – näin uskallan väittää – kansan syvissä riveissä on yhä hyvin paljon niitä, jotka edelleen pitävät perinteisiä arvoja yhteiskunnan hyvinvointia tukevana perustana myös lainsäädännölle. Ne ovat pitkään olleet ja ovat edelleen tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Olen tyytyväinen siitä, että kestävät arvot näkyvät myös hallituksen esityksessä adoptiolain uudistamisesta.

 

Pietarsaaren seutu tarvitsee VISION – selkeän tahtotilan mitä me haluamme. Olen vakuuttunut siitä että kansalla on selkeä käsitys asiasta. Ei löydy mitään järkevää syytä purkaa sairaalamme rakenteita. Siitäkin huolimatta, että kaikki asukkaat eivät ikäänsä puolesta tarvitse synnytysosaston palveluja, niin sen lakkauttaminen johtaisi myös muiden osastojen lopettamiseen. Olen v 1997 jälkeen nähnyt useita selvityksiä, mutta mitään uutta niissä ei ole ilmaantunut. Nyt syötetään jatkuvasti kiekkoa vastustajille, samanaikaisesti kun ammutaan kiekkoa omaan maaliin. Synnytysosastotoiminta Pietarsaaressa on jatkettava. Tästä on kyse!

Kristillisdemokraattien perhepoliittinen ohjelma on uusittu. Aitona perhepuolueena KD haluaa toimia perheiden- ja lasten hyväksi. Ohjelman juuret ulottuvat syvälle kristilliseen arvomaailmaan, mutta sen oksat ja lehdet ovat tässä päivässä, arkitodellisuudessa ja erilaisten nykyperheiden keskellä.

Yksinhuoltajien, yhteishuoltajien ja uusperheiden määrä kasvaa. Nämä vanhemmat tarvitsevat myös yhteiskunnan täyden tuen lasten huoltajina ja kasvattajina. Hyvä tukiverkosto on erityisen tärkeä yksinhuoltajalle. Jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta on ratkaisevaa, että yksinhuoltajalla on mahdollisuus myös omaan aikaan ja ystäviin.

Ohjelman kantavina teemoina ovat perhearvojen korottaminen, perheiden perustamisen helpottaminen sekä perheiden tukeminen ja auttaminen niiden haasteissa. Yhteiskuntamme rakentuu perheiden varaan, perheet ovat sen joko tukeva tai horjuva perusta. Koko yhteiskunnan hyvinvoinnin lähtökohtana on, että perheissä voidaan hyvin. Muuttuvassa yhteiskunnassamme kristilliset arvot antavat vahvan perustan perhepolitiikalle.

Noin vuoden päästä valitaan 200 uutta kansanedustajaa. Ehdokkaiden rekrytointi on juuri käynnistymässä. Yleisinä perusteina ja valintakriteerinä voidaan pitää, että kansanedustajaehdokkaiden tulle olla rehellisiä ja nuhteettomia lain edessä.

Kristillisdemokraatit nimittää vaaleihin 2011 yli 200 ehdokasta.

Mitkä muut tekijät, kuin edellä mainitut kriteerit, ratkaisee ehdokasvalinnoissa? Minusta ehdokkaiden ideologiset näkemykset ovat myös tärkeässä asemassa.

Kristillisdemokraatit ei etsi täydellisiä, virheettömiä ihmisiä, koska sellaisia ei löydy. Mutta on tärkeää, että ehdokkaat sitoutuvat niihin arvoihin ja päämääriin, jotka muodostavat perustan kristillisdemokraattiselle ideologialle.

Ehdokkaat, jotka haluavat rakentaa yhteiskuntaa kristillisiin arvoihin perustuvana demokratiana. Kristillisillä arvoilla tarkoitetaan niitä yleispäteviä ja kestäviä arvoja, jotka nousevat Raamatusta sekä kristillisestä perinteestä ihmisten hyvän ja toimivan yhteiselämän pohjaksi.

Arvopohjan, joka korostaa ihmisarvon kunnioittamista, perheen ja lähiyhteisöjen merkitystä, heikossa asemassa olevien puolustamista, ihmisten omaa yritteliäisyyttä sekä vastuunottoa paitsi itsestä myös lähimmäisistä ja luomakunnasta.

Suomen Kristillisdemokraatit on avoin jokaiselle ehdokkaalle, joka yhtyy periaateohjelmamme määrittelemiin arvoihin ja päämääriin.

Homoparien adoptio-oikeus on ollut vain yksi lenkki ketjussa, jonka päässä on tavoitteena saada Suomeenkin sukupuolineutraali avioliiton määritelmä. 

Viime vuonna, huhtikuun alussa, vihreiden kansanedustaja, Oras Tynkkynen, jätti eduskunnalle laikialoitteen avioliittolain muuttamisesta. Tynkkynen perusteli aloittensa mm. sillä, että asenteet ovat muuttuneet ratkaisevasti suvaitsevammiksi erityisesti parisuhdelain säätämisen jälkeen. Hän näki lakialoitteensa yhtenä työkaluna keskustelun herättämisessä ja asenteiden muuttamisessa ja että se voi auttaa myös siinä, että seuraavalla hallituskaudella sukupuolineutraali avioliittolaki saataisiin lopulta säädettyä.

Lakialoitteessa ehdotetaan avioliittolakia muutettavaksi sukupuolineutraaliksi siten, että avioliitto on mahdollinen myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä.

Setan edustaja on aikoinaan selostanut ”strategian, jolla yhteiskunnallinen sukupuolineutraali avioliitto-ohjelma pystytään toteuttamaan askel askeleelta. Tavoitteena oli edetä samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta hedelmöityshoitojen hyväksymisen kautta ensin perheensisäiseen ja sitten ulkoiseen adoptioon, jonka jälkeen voidaan toteuttaa sukupuolineutraali avioliitto”. Setan strategia on nyt edennyt suunnitelman mukaan. Epäilen, että jo seuravien vaalien jälkeen eduskunta käsittelee yhtä askelta tässä jatkumossa.

Ihanteena tällä hetkellä näyttää olevan sukupuolineutraali avioliitto. Tämä käsitys näyttää kohta vallitsevan myös isoimmissa puolueissa. Tämä kehitys on kuitenkin osa yhteiskunnan ja kulttuurin etääntymistä, siitä kristillisestä perustasta, jolle eurooppalainen yhteiskunta on rakentunut.

Se on myös osoitus siitä, että ideologisia suuntauksia pidetään tärkeämpänä kuin se mihin  Luoja on meidät luonut – mieheksi ja naiseksi.

Madridissa sijaitsevan Perhepoliittinen Instituutti  (IFP),  julkaisi vuonna 2007 raportin Euroopan parlamentille. Raportissa varoitettiin ” perheen aseman heikkenemisestä ”.

Erään raportin mukaan, jokaista 13 euroa kohden, joka Eurooppa panostaa sosiaalimenoihin, vain yksi euro on varattu perheelle. Sosiaalimenot, vanhuuden ja terveydenhuollon osalta ovat 42% ja 29% kaikista sosiaalikustannuksista. Vertailun vuoksi, panostukset perheiden ja lasten hyväksi on vain 7,8%.

Monilla perheillä pääasiallisena ongelmana on perheen perustamisen yhdistäminen opintoihin tai sovittaminen yhteen työelämään siirtymisen kanssa. Mutta myös työelämässä kasvaneet tehokkuusvaatimukset sekä lisääntynyt epävarmuus työsuhteen jatkuvuudesta kuormittavat vanhempia. Työpaineet, kiire tai työttömyys vaikeuttavat lapsiperheiden elämää. Ansiotyön ja perhe-elämän yhteensovittaminen on yksi suomalaisen perhepolitiikan haasteita.

Perheyhteisö on tärkeä yhteiskunnan perusyksikkö, joka tarjoaa jäsenilleen kiinteisiin ihmissuhteisiin perustuvaa huolenpitoa. Siksi suomalaisen perhepolitiikan keskeisin tavoite on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Pohjimmiltaan tämä tarkoittaa vanhemmuuden ja perheen yhtenäisyyden tukemista.