Uutiset kertovat päivittäin Lähi-idän kiristyneestä tilanteesta. Konflikti Israelin ja palestiinalaisten välillä jatkuu, muttei ole ainoa alueen tasapainoa järisyttävä tekijä. Poliittinen tilanne on herkkä yhä laajenevalla alueella. Vaikka arabikevät toi joissakin maissa mukanaan askelia kohti demokratiaa, on alue vielä kaukana tasapainosta. Syyrian taistelut jatkuvat tuhoisina, ja spekulaatiot Iranin ydinaseohjelmasta kuumentavat ilmapiiriä. Egyptin asema alueellisena johtajana on muuttunut, ja Syyrian tilanteen myötä alueen politiikka koskettaa yhä enenevässä määrin myös Turkkia.
Viime viikkoina avustuslaiva Estelle on saanut osakseen paljon huomiota mediassa. Estelle pyrki toimittamaan lastinsa Gazaan meriteitse ja siten rikkomaan merisaarron. Laiva purjehti Suomen lipun alla, vaikka onkin ruotsalaisen Ship to Gaza-järjestön omaisuutta. Koska Estellen miehistö ei totellut Israelin varoitusta merisaarron rikkomisesta, Israel otti laivan haltuunsa ja ohjasi sen Ashdodin satamaan. Israelin armeija tarkasti lastin ja toimitti sen perille Gazaan.
Estellen kaltaiset provokaatiot eivät jouduta rauhan syntymistä Lähi-idässä. Jos alueelle aivan oikeasti halutaan rauhaa ja ihmisille parempia elinoloja, ei tällaisiin tilannetta entisestään kärjistäviin toimiin tulisi ryhtyä. Gazaa hallitsee tällä hetkellä terroristijärjestö Hamas, jonka toimet aiheuttavat alueen asukkaille turvallisuusuhan. Esimerkiksi viime viikolla Gazasta ammuttiin pelkästään yhden päivän aikana kymmeniä raketteja Israeliin. Israel vastasi raketteihin ilmaiskuilla.
On aivan selvää, että konfliktissa on kaksi osapuolta, joilta molemmilta vaaditaan vastaantuloa rauhan saavuttamiseksi. Meille tilannetta ulkopuolelta katseleville pitäisi olla selvää myös konfliktin monimutkaisuus. Suomalaisen median välittämä kuva alueen tapahtumista on valitettavan usein yksipuolinen.
Suomen ulkopolitiikan johtotähti on pitkään ollut puolueettomuus. Ehkä omastakin historiastamme johtuen olemme diplomaattisissa suhteissamme keskittyneet pitkäjänteiseen luottamuksen rakentamiseen. Lähi-idän tilanteesta puhuttaessa ei linjamme viime aikoina ole täysin seurannut aiempaa tarkkuuttamme puolueettomuuden vaalimisessa.
YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa Suomen puheenvuorossa painotettiin rauhanneuvotteluiden tärkeyttä, mutta samalla sysättiin vastuu rauhan esteiden raivaamisesta Israelin harteille viittaamalla siirtokuntien olevan suuri este rauhalle. Lisäksi todettiin, että palestiinalaiset ovat odottaneet kärsivällisesti. Kuitenkaan ei mainittu rauhan edellyttävän sitä, että molemmat osapuolet tunnustaisivat aiemmat kansainväliset sopimukset. Myöskään sen ei mainittu olevan este rauhalle, että Hamas ei tunnusta Israelin valtion olemassaoloa.
Olen huolissani siitä, onko Suomi siirtynyt lääkärin roolista tuomarin rooliin. Emme voi olla rauhanvälityksen asiantuntijamaa, ellemme puheillamme ja toimillamme osoita tasapuolisuutta eri osapuolia kohtaan. Rauhaa ei synnytetä syyttämällä, eikä luottamusta rakenneta tuomaroimalla. Vaikka jäimmekin Australian ja Luxemburgin taakse YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvien jäsenten valinnassa, on Suomi mukana monilla kansainvälisillä areenoilla, joilla Lähi-idän tilannetta käsitellään. Siksi ryhtiliike on tarpeen, ja Suomen tulee jatkossa entistä tarkemmin vaalia tasapuolisuutta ja puolueettomuutta sekä kansainvälisissä että kahdenvälisissä suhteissa.