Hallituksen laajasta rakennepaketista on viime päivinä julkiseen keskusteluun noussut tällä viikolla lausunnoille lähtevä hallituksen esitys kuntarakennelaiksi. Myös oma eduskuntaryhmämme on hyväksynyt rakennepaketin. Erityisesti siihen sisältyvä valtioneuvoston toimivallan laajennus suurimmilla kaupunkiseuduilla on puhututtanut. Uutisoinnissa ns. “pakkoliitokset” ovat näytelleet vahvaa roolia, vaikka lähtökohtana laissa on edelleen kaupunkiseutujen kuntien omat ratkaisut, mikä on meille kristillisdemokraateille keskeisintä.
Olimmepa hallituksessa tai oppositiossa, tehtävämme on huolehtia siitä, että kaikki kansalaiset saavat peruspalveluja yhdenvertaisesti. Tämän tosiasian valitettavan monet YLE:n käyttämät ”juridiikan professorit ja asiantuntijat” näyttävät unohtaneen muistuttaessaan hallituksen kaavailemien pakkoliitosten perustuslainvastaisuudesta. Perustuslakia on kuitenkin tarkasteltava kokonaisuutena.
Perustuslain 6. §:ssä korostetaan ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä. Sen mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan mm. terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Myös perustuslain 19. § painottaa, että ”julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä”.
Tällä hetkellä kunnat ovat niin eriarvoisessa asemassa, ja tulevaisuudessa vielä vaikeammassa tilanteessa, että näiden pykälien kohdalla sekä valtio, että kunnat rikkovat perustuslakia. Erot palveluissa ovat merkittäviä erityisesti niissä palveluissa, joissa kunnille on jätetty paljon harkintavaltaa. Esimerkiksi terveyspalveluissa, omaishoidon tuessa ja perusopetuksessa on suuria alueellisia eroja ja erot ovat kasvamassa edelleen.
Ongelmana tällä hetkellä on myös se, että elintärkeiden palveluiden hallinto ei useinkaan enää ole suoran kansalaisdemokratian ulottuvissa, ts. sirpaleisessa kuntakentässä päätöksenteko mm. terveyspalveluista on siirtynyt valtuustoilta erilaisten kuntayhtymien vastuulle. Nämä kysymykset eivät ole millään tavalla mustavalkoisia, niitä voidaan monesta näkökulmasta tarkastella. Tärkeintä on kuitenkin se, että pystymme turvaamaan myös tulevaisuudessa ”pienten ja heikkojen” ihmisten palvelut.
Kansalaisten palvelujen turvaaminen kaikissa kunnissa yhdenvertaisina on hallituksen ja viime kädessä eduskunnan vastuulla. Valtioneuvoston toimivalta olisi uudessa laissa sidottu tiukkoihin kriteereihin ja ehdottomana lukkona liitoksille on, että ilman liitettävien kuntien asukkaiden äänestyksessä antamaa tukea ei liitoksia Valtioneuvoston toimesta toteuteta. Tiukoista kriteereistä huolimatta kuntarakennelain muutos on ymmärrettävästi monille suurimpien kaupunkiseutujen vastuunkantajille vaikea.