Eduskunta aloitti vuoden täysistuntotyönsä viime viikolla. Itselläni ei ollut mahdollisuutta osallistua avajaisiin, koska osallistuin Yhdysvaltain kongressin vuosittaiselle rukousaamiaiselle, joka järjestetään joka vuosi helmikuussa Washington DC:ssä. Senaatin ja edustajainhuoneen jäsenet isännöivät poliitikkoja ja johtajia yli 140 maasta. Rukousaamiainen kokosi tänä vuonna yhteen yli 3000 osallistujaa.
Mitä hyötyä tämän luokan foorumista sitten oikein on? Ensinnäkin, tapahtuma henki harmoniaa ja iloa. Paljon inspiroivia puheita pidettiin. Kristinuskon hyvä voima kulki punaisena lankana läpi kaikkien puheiden. Sen kuuleminen, kun Haitin Presidentti Michel Martelly sanoi, että eteenpäin vievä voima hänen työssään on rakkaus Jeesukseen Kristukseen, tuntui rohkaisevalta. Ruandan presidentin vaimo Jeanette Kagame kertoi koskettavasti meneillään olevasta sovittelutyöstä kotimaassaan. Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä, presidentti Obaman puhe. Puhe, joka keskittyi yksilön oikeuteen uskonnon- ja uskonvapaudesta. Hän muistutti, että on tärkeää nousta puolustamaan niitä, joita vainotaan oman uskonsa tähden. Ajankohtainen asia aikana, jolloin uskonnolliset vainot maailmassa koettelevat eniten uskovia kristittyjä. Synkkiä raportteja kirkkoja vastaan tehdyistä itsemurhaiskuista tai kristittyjen murhista tulee yhä enemmän. Suuri osa maailman pakolaisista jättää tänä päivänä kotimaansa vain siitä syystä, että he ovat alttiita vainoille kristinuskonsa tähden. Kansainvälisen Ihmisoikeusjärjestön mukaan 80 prosenttia kaikista uskonnollisista vainoista koskee tänä päivänä kristittyjä. Täten kyseessä on eniten vainottu uskonnollinen ryhmä maailmassa. Joka yhdestoista minuutti, seitsemän päivää viikossa, 365 päivää vuodessa, kuolee yksi ihminen kristillisen uskonsa tähden. 139:ssä maailman maista, yhteensä 200 miljoonalta kristityltä kielletään uskonnonvapaus, joka taataan YK:n ihmisoikeusjulistuksessa. Ei ole mitenkään ristiriitaista taistella yhtäläisen uskonnonvapauden puolesta kaikille ja samanaikaisesti suunnata huomio tosiasiaan, joka todistaa kristittyjen vainot.
Tapahtuma tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden solmia kontakteja. Yksi huomiota herättävä asia on viime aikojen kirjoitukset ja puheet siitä, että Suomen brändi on niin ”heikko”. Tämä matka valitettavasti vahvisti tämän väitteen. Meillä on paljon työtä tehtävänä. Ensinnäkin meidän tulee tehdä Suomi tunnetuksi, mutta myös saavuttaa tunnettuutta yrityksillemme ja tuotteillemme. Tämän vuoden rukousaamiaisen Suomi-delegaation jäsenet sopivat yhdessä työskentelevänsä sen eteen jotta ensi vuoden tapahtumaan saadaan useampia edustajia Suomesta. Sopisi erinomaisesti, että Suomen valtionjohto olisi edustettuna tapahtumassa vuonna 2015.
