Suomen rahajärjestelmän historia on yhtä myrskyisä kuin maan ja kansakunnan. Suomessa korkosäännöstelyä alettiin purkaa vuonna 1983. Rahatalouden vapauttaminen säätelystä synnytti nopean luottoekspansion, joka ruokki rakentamista. Talouden nopeaan kasvuun liittyi kiinteistöjen ja osakkeiden hinnan ”kotitekoinen” nousu, jota puolestaan seurasi deflaatio, yrityskonkurssit ja joukkotyöttömyys. Lokakuussa 1991 markka jouduttiin devalvoimaan. Suomen hallitus päätti luopua kiinteästä valuuttakurssista syksyllä 1992, kun markka päästettiin kellumaan ja sen arvo laski suhteessa päävaluuttoihin.
Suomi liittyi rahaliitto EMU:un ensimmäisten maiden mukana 1998 ja markka korvattiin eurolla 2001. Näin markka, joka oli ansiokkaasti palvellut Suomen taloutta sen sopeutuksessa kansainväliseen talouteen, oli tullut tiensä päähän. Tällä luotiin vakautta talouteen, mutta samalla Suomi tuli osalliseksi rahaliiton ongelmista, joiden mittakaava on täysin toinen kuin minkään kansallisen kriisin. Raadollista on se, että sijoittajat lyövät nyt vetoa ns. CDS-sopimuksilla mm. kriisimaiden kohtalosta. Miksi muuten EKP ostaa ns. ”myrkytettyjä” arvopapereita?
Tietääkö ministeri Katainen millaisilla pelikentillä hän pelaa? Katainen lupasi viime viikolla suuresti että Suomi tulee vaatimaan vastavakuuksia Irlannista. Uskooko Katainen joulupukkiin? Minä en usko. Lisäksi mietin miten viisaita olivat 90-luvun alun valtion toimet Suomessa, kun n. 10 prosenttia BKT:stä käytettiin yksityisten pankkien pelastamiseen? Monet Euroopan Unionin jäsenmaista ovat nyt talouskriisissä, vaikka yleisesti on väitetty että Eurooppa on tulevaisuudessa maailman kilpailukykyisin maanosa. Onko kyseessä suuruuden harha vai mikä meni vikaan? Veronmaksajien maksamat luottotappiot nousevat noin 4 000 miljardiin dollariin. Missä on moraali?