Osallistava sosiaaliturva on hyvin ajankohtainen aihe. Pidän hallituksen päätöstä työikäisten osallistavan sosiaaliturvan kehittämisestä lähtökohtaisesti tervetulleena avauksena, joskin siihen liittyy monia avoimia kysymyksiä ja ehkä myös ongelmakohtia. Siksi on hyvä, että asiasta nyt käydään aktiivisesti keskustelua sekä kansalaisten että poliitikkojen taholla.
Mielestäni tässä keskustelussa on hyvä muistaa kolme asiaa. Ensinnäkin, sosiaaliturva on perusoikeus ja kuuluu kaikille. Ihmisen oikeudesta perustoimeentuloon ei voida tinkiä. Tästä periaatteesta ei saa tinkiä sosiaaliturvan osallistavuuttakaan kehitettäessä. Toiseksi, työnteon tulee olla kannattavaa, ja oikeasta työstä tulee maksaa oikeaa palkkaa. Ennen kaikkea on pidettävä huoli siitä, että Suomessa on työpaikkoja. Kolmanneksi, kansalaisia tulee kannustaa työntekoon, yritteliäisyyteen ja vastuunottoon oman elämänsä suhteen. Tämä on pitkälti myös asennekysymys, eikä yksistään valtion vastuulla.
Viime aikoina on esiin noussut tarinoita työikäisistä, työkuntoisista nuorista, jotka eivät halua töihin tai opiskelemaan, koska tulevat mielestään paremmin toimeen sosiaaliturvalla. Tähän meillä ei ole varaa, ja tällaiset tapaukset osoittavat, että tarvetta aktivoimiseen on. Samalla on tietenkin varottava leimaamasta ja syyllistämästä nuoria, mutta järjestelmän ja yhteiskunnan toiminnan kannalta tähänkin ongelmaan on puututtava. Sosiaaliturvaan liitettävät osallistavat elementit saattavat olla yksi keino siihen erityisesti nuorten kohdalla. Toisaalta esimerkiksi eläkeikää lähestyvien työttömien kohdalla puolestaan osallistamisen tarve ei ehkä ole aivan samanlainen. Erilaiset tarpeet ja tavoitteet pitäisi mallissa pystyä ottamaan huomioon.
Vastikkeellisuuden tavoitteena tulee aktivoiminen ja työllistyminen. Sosiaaliturvaa ei ole tarkoitettu työikäiselle ja työkykyiselle pitkäaikaiseksi vaihtoehdoksi, eikä siitä saa sellaista muodostua. Työtehtävien tulee olla tarkoituksenmukaisia ja tähdätä johonkin. Työttömistä ei myöskään saa tätä kautta tehdä uutta vapaaehtoistyövoimareserviä, josta muodostuu työnantajille tai kunnille tapa välttää työntekijöiden palkkaaminen. Oikeista työtehtävistä tulee maksaa oikeaa palkkaa.
Asiaan liittyy siis monia avoimia kysymyksiä. Yksi niistä on kuntien ja kolmannen sektorin rooli työtehtävien järjestämisessä ja valvonnassa. Tähän liittyy myös kysymykset vastuusta. Toisaalta, aktivoiminen ei ole aivan uusi asia, vaan monissa kunnissa on jo nyt käytössä toimenpiteitä, joilla kannustetaan työttömiä pois kotoa tekemään asioita oman työllistymisensä puolesta. Näitä kokemuksia tulee hyödyntää yhteistä mallia kehitettäessä. Odotan mielenkiinnolla toimenpideohjelmaa valmistelevan työryhmän työn valmistumista.