Pirstaloitunut Euroopan parlamentti uusien haasteiden edessä

EU-vaalitulokset eivät Suomen osalta sisältäneet suuria yllätyksiä. Vihreät menettivät toisen parlamenttipaikoistaan ja Kristillisdemokraatit ainoan paikkansa. Perussuomalaiset saivat yhden paikan lisää ja Vasemmistoliitto palasi parlamenttiin yhden paikan vahvuudella.

Perussuomalaisten odotettua huonompi vaalitulos on puolueelle haasteellinen lähtökohta tuleviin eduskuntavaaleihin; selitettävää ja petrattavaa ennen vaaleja on paljon. Kristillisdemokraattien osalta vaalitulos paransi eduskuntavaaliasemia hiukan, sillä parlamentaarikon paikan menetyksestä huolimatta kannatus nousi 5,2 prosenttiin, mikä on hyvä pohja tuleville eduskuntavaaleille.

Laaja kuva Euroopassa vastaa pitkälti vaaleja edeltäneitä ennusteita. Suuret puolueryhmittymät menettivät vääntövoimaansa ja uusi parlamentti on entistä pirstaleisempi. Ääri- tai laitaoikeistopuolueet vahvistivat asemiaan merkittävästi. Sen lisäksi useat pienpuolueet nousivat parlamenttiin.

Mitä päätöksiä parlamentti tulevan viiden vuoden aikana tulee tekemään, ja mikä jää äänestäjille mieleen tämän kevään vaalikampanjasta? Viisi vuotta sitten eurovaalien kuuma keskustelunaihe oli maahanmuutto. Tällä kertaa keskusteltiin eniten EU:n talousongelmista ja liittovaltiokehityksestä. Ukrainan ja Venäjän kriisi herätti myös jonkin verran keskustelua EU:n ulkopolitiikasta.

Olen varma, että viiden vuoden kuluttua monet tämän kevään vaalikampanjoinnin keskustelunaiheista ovat unohtuneet. Sen sijaan EU:lla tulee olemaan uusia haasteita, joihin tarvitaan ratkaisuja. Veikkaan kuitenkin, että kilpailukyky ja työllisyys ovat vahvoja aiheita agendalla vielä viidenkin vuoden päästä, ja edelleen etsitään ratkaisuja myös vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin nostamiin sosiaalisiin ongelmiin. Toivon tosin olevani väärässä.

Proudly powered by WordPress | Theme: Wanderz Blog by Crimson Themes.