Pääministeri Sipilä piti keskiviikkona vakavan puheen kansakunnalle. Jälleen kerran hän antoi selvän tilannekatsauksen Suomen tilanteesta. Toivottavasti tämä vakava sanoma otettiin vastaan samalla vakavuudella kuin se lähetettiin. Puhetta edelsi spekulaatioita. Jotkut tuomitsivat sen etukäteen. Toiset jälkikäteen. Sipilä ei kertonut juuri mitään uutta. Ehkä siksi, ettei ollut mitään uutta kerrottavaa. Talouden kriisi syvenee päivä päivältä, jollei radikaaleja päätöksiä tehdä.
AY-liikkeen johtajat syyttävät Sipilää yhteiskuntasopimuksen epäonnistumisesta. Sipilä yritti kaksi kertaa. Ilman tulosta. Ammattiliittojen johtajat sanovat, että he kokivat neuvottelut saneluksi. Ehkä he eivät ole ymmärtäneet, että synkät luvut sanelevat, eivät ihmiset. Miksi Suomi on kriisissä? Siksi että olemme menettäneet kilpailukykymme. Se johtaa siihen, että yritykset lopettavat toimintansa, irtisanovat tai lomittavat henkilöstöään yhä kiihtyvään tahtiin. Työttömyys kasvaa. Valtionvelka kasvaa. On laskelmia, jotka näyttävät meidän olevan 15–20 prosenttia kilpailijoitamme jäljessä. Se johtaa siihen, että monia vaikeita päätöksiä täytyy tehdä kilpailukyvyn palauttamiseksi. Se on totta, että pelkästään henkilöstökustannusten alentaminen 5 prosentilla ei riitä. Se on kuitenkin osa kokonaisratkaisua.
Olen kuullut, että monet ihmiset tinkisivät mieluummin lomarahoista tai pekkas-päivistä. Ihmiset ovat kysyneet miksi eduskunta ja hallitus eivät ota näitä pois. Tässä on juuri se ongelma. Näistä etuuksista eduskunta ei voi päättää, sillä nämä etuudet sisältyvät työmarkkinajärjestöjen sopimusvapauteen. Ammattiliitot eivät suostuneet perääntymään näissä kysymyksissä yhteiskuntasopimuksen puitteissa, jolloin hallitus johtuu esittämään muita keinoja. Sellaisia keinoja, joihin sillä on juridinen oikeus. Tämä johti mm. siihen vähemmän onnistuneeseen ratkaisuun, joka sisälsi mm. sunnuntailisän leikkaamisen ja joka iskee pahasti matalapalkka-aloilla.
Yksikään valtakunnanpoliitikko jonka tunnen, ei halua ”ottaa köyhiltä” tai vaikeuttaa ihmisten elämää. Se ei nimittäin tuo ääniä vaaleissa. Siksi pidän mauttomana sitä, että osa ammattiliittojen johtajista ja oppositiopoliitikoista antaa päivittäin sellaisen kuvan kansalaisille. Uskon edelleen että pääministeri Sipilä ja hallitus, muutamista epäsosiaalisista ratkaisuista huolimatta, yrittää parhaansa mukaan pelastaa Suomen talouden. Kyllä, oma puolueeni on tällä hetkellä oppositiossa ja vanhanaikaisen politiikan mukaan monet odottavat, että minun tulisi kritisoida hallitusta. En usko enää sellaiseen teatteriin. Kysymysten kärjistäminen ja epäluottamuksen luominen eri poliittisten tahojen kautta ei nosta Suomen taantumasta. Neuvotteluille on vielä muutama päivä aikaa ja toivon, että osapuolet hyödyntävät sen mahdollisuuden. Toivon yhä, että isänmaamme voi nousta tästä. Niin, että meidän lastenlapset saavat nähdä jotain siitä hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka edellinen sukupolvi rakensi meille.