Tällä hetkellä todistamme ilmiötä, jota monet kutsuvat suurimmaksi pakolaiskriisiksi sitten toisen maailmansodan. EU-komissio, Euroopan unionin tärkein hallinnollinen taho, on esittänyt suunnitelman, jolla pakotetaan jäsenvaltiot ottamaan vastaan 160 000 maahanmuuttajaa ja pakolaista Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta.
Syyskuussa annetun ehdotuksen tarkoitus on ”jakaa” 120 000 Kreikassa, Unkarissa ja Italiassa tällä hetkellä olevaa maahantulijaa muihin EU-maihin. Tämän lisäksi komissio on vaatinut 40 000 syyrialaisen ja eritrealaisen jakamista muihin maihin Kreikasta ja Italiasta.
Kriisi on johtanut vastakkainasetteluun. Keskustelu on muuttunut hyvin mustavalkoiseksi, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Jotkut tekevät selvästi rasistisia avauksia, kun taas toiset puolustavat ”ovet auki kaikille” – linjaa. En pidä kummastakaan linjasta. En hyväksy millään tavoin rasismia. Kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisia riippumatta kansallisuudesta, rodusta tai uskonnollisesta taustasta ja kaikkia tulee kohdella samalla kunnioituksella. En kuitenkaan pidä päätöksistä, jotka sisältävät pakon. Kun puhutaan maahanmuuttokysymyksistä, keskustelusta tulee aina monimutkainen. Varsinkin, jos keskeiset faktat jäävät huomioimatta. On syytä todeta, että se mitä parhaillaan todistamme, ei ole pelkkä pakolaiskriisi vaan kyse on ennennäkemättömästä kansanvaelluksesta, jonka tausta on Lähi-idän kasvavassa kaaoksessa. Aiemmin pääasiallinen syy ihmisten siirtymisiin oli taloudellinen: pohjoisafrikkalaiset ylittivät Gibraltarinsalmen ja kulkivat kohti Ranskaa tai Italiaa. Turkkilaiset ja arabit tulivat Kreikan kautta Itä-Eurooppaan. Sen jälkeen kun on päässyt Eurooppaan, ei käytännössä ole enää mitään esteitä. Tästä kiitos kuuluu Schengen-sopimukselle.
On toistaiseksi epäselvää kuinka moni Eurooppaan saapuneista maahantulijoista on tosiasiallisesti pakolaisia sota-alueilta ja kuinka moni on taloudellisten syiden vuoksi tulleita maahanmuuttajia, jotka etsivät parempaa elämää länsimaissa. Euroopassa on myös kasvava huoli kasvavasta islamistisesta terroriuhasta. Tämä johtuu vahvasti kasvavasta Islamilaisesta valtiosta, joka piiloutuu turvaa hakevien ihmisten hyökyaaltoon. Tätä uhkaa ei tule aliarvioida eikä myöskään liioitella. Pääministeri Cameron sanoi hiljattain, että Iso-Britannian pitää toimia, ei vain sydämellä, vaan myös järjellä. Britit kummeksuvat Merkelin uutta politiikkaa. Iso-Britannia osallistuu sotilaalliseen kamppailuun Islamilaista valtiota vastaan. Saksa puolestaan on ottanut etäisyyttä tähän taisteluun. Perusongelmaa ei ratkaista sillä, että samaan aikaan toivotetaan epätoivoiset ihmiset Syyriasta ja Irakista tervetulleiksi Saksaan.
Kun pohdimme niitä vaikuttavia kuvia epätoivoisia ihmisiä täynnä olevista veneistä ja junista on tärkeää muistaa se tosiasia, että suurin osa niistä 350 000 – 400 000 maahantulijasta, jotka tulevat Eurooppaan, eivät ole syyrialaisia. Tosiasiassa vain alle kolmasosa tulijoista on Syyriasta. Loput tulevat Afrikasta, muualta Lähi-idästä sekä Etelä-Aasiasta.
Kyllä, meidän tulee auttaa hädänalaisia ihmisiä. Niille, jotka pakenevat henkensä edestä tulee tarjota turvapaikka. Uskon, että useimmilla suomalaisilla on positiivinen asenne hädänalaisten kanssaihmisten vastaanottamiselle ja auttamiselle. Pitkällä tähtäimellä Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa. Siihen on muita työkaluja ja sääntöjä. Maahanmuuttajat, jotka tavoittelevat parempaa elintasoa, ovat tervetulleita hakemaan oleskelulupaa työluvan kautta. Pakolaiskriisin ratkaisuun tarvitaan muita toimenpiteitä. Mikäli haluamme nykyisen kaoottisen tilanteen hallintaan, meidän tulee vahvistaa kiintiöpakolaisjärjestelmää, lisätä apua kriisimaiden lähialueella ja pyrkiä tosissaan torjumaan ihmissalakuljetusta. Näin pystytään myös auttamaan niitä pakolaisia, jotka kärsivät kaikkein eniten.
