Miten yksi ongelma voi olla niin vaikeasti ratkaistavissa? Tarkoitan vahvasti kasvavaa merimetsokantaa. Samaa pohtivat kymmenet tuhannet ihmiset rannikolla. On pidetty lukuisia kokouksia ja ongelmaa on käsitelty lukemattomissa työryhmissä.
Olemme saaneet useaan otteeseen kirjoituksia toimenpiteistä merimetso-ongelman ratkaisemiseksi, kun olemme maa- ja metsätalousvaliokunnassa tehneet lausuntoja muun muassa rannikkokalastukseen liittyen. Ilman, että se olisi johtanut mihinkään.
Emme voi syyttää edes EU-direktiiviä. Hiljattain Ruotsin Länsipohjan lääninhallitus päätti myöntää luvan 150 merimetson suojelumetsästykselle Uumajassa ja Nordmalingissa. Siellä päätöksen aikaansaamiseen meni vain kaksi viikkoa. Perusteena oli, että suojelumetsästys on paras ratkaisu merimetson ammattikalastukselle aiheuttamiin ongelmiin.
Suomen puolella Pohjanmaalla vastaavan päätöksen käsittelyyn voi mennä yli vuosi. Korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2014 tekemän ennakkotapauksen mukaisesti Helsingissä sijaitsevaa Luonnonvarakeskusta tulee kuulla jokaisessa tapauksessa, mikä pidentää käsittelyaikoja.
Koko tämä farssi samaan aikaan kuin merimetso-kanta jatkaa kasvuaan. Eli ongelman annetaan kasvaa. 12 vuotta sitten meillä oli noin 3 000 pesivää paria. Viime vuonna parien määrä oli jo yli 25 000. Tänä vuonna on olemassa vaara, että merimetsojen kokonaismäärä ylittää 130 000 yksilöä.
EU:ssa suojellaan merimetsoa ja sen alalajeja direktiivillä marraskuulta 2009 (lintudirektiivi). Alalaji Sinensiksen suojelun varjolla vaikuttaa siltä, että luonnon monimuotoisuus on unohdettu kokonaan muiden lajien osalta. On nimittäin olemassa mahdollisuus tehdä poikkeuksia. Huolimatta komission ohjeistuksista koskien lintudirektiivin 9 artiklan mukaisia poikkeuksia, on ehtoja tulkittu eri tavoin eri jäsenmaissa. Tämä on johtanut oikeudelliseen epäselvyyteen ja epäjohdonmukaisuuteen.
Suomessa merimetsokannan ongelmat odottavat yhä kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Se, että Suomi tulkitsee lintudirektiiviä kaikkein tiukummin koko Euroopassa, on huomionpistävää.
Vastauksessaan komissionääri Karmenu Vella vastaa Nils Torvaldsin kirjalliseen kysymykseen koskien merimetson siirtämistä lintudirektiivin toiseen liitteeseen näin: ”Koska jäsenvaltiot jo voivat käyttää poikkeusmahdollisuuksia merimetsojen ja kalastuksen välisten ongelmien käsittelemiseksi, ei ole mitään syytä sisällyttää merimetsoja lintudirektiivin II-liitteeseen. Merimetsojen ja kalastuksen väliset konfliktit selvitellään parhaiten tekemällä poikkeuksia direktiiviin. Komissio rohkaisee jäsenvaltioita käyttämään tätä direktiivin sallimaa mahdollisuutta joustoon.”
Tätä poikkeusta direktiivistä, jota niin Tanska kuin Ruotsikin vaikuttaa pystyvän käyttämään. Me noudatamme samoja EU-lakeja ja direktiivejä kuin naapurimaamme. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on todennut, että pelottelutaktiikka on paras toimenpide. Mielestäni se ei toimi. Pitkällä tähtäimellä ei ole mitään hyötyä, että merimetsoja säikytetään siirtymään paikasta toiseen. Se siirtää vain ongelman uuteen paikkaan ja merimetsot hakeutuvat sinne, missä on hyvät kalavedet.
Tällä taktiikalla vain tuhlataan aikaa samalla kuin ongelma kasvaa. Nyt tiedämme mitä on tapahtunut. Merimetsot muuttavat pohjoisemmaksi ja laskeutuvat uuteen paikkaan.
Paras tapa vähentää kantaa on suojelumetsästys ja munien merkitseminen ja öljyäminen. Tämä edellyttää sitä, että viranomaiset ratkaisevat ongelman niiden mahdollisuuksien pohjalta mitä direktiivipoikkeukset sallivat. Viranomaisethan ovat palkattu kansalaisten palvelemiseen. Ongelmien ratkaisijoiksi niiden luomisen sijaan.