EU:n johtajat neuvottelivat useita päiviä, kunnes lopulta pääsivät kompromissiin valtavasta tukipaketista. Samalla Euroopan komissio ja jäsenmaiden johtajat osoittivat jälleen kerran, etteivät he ole oppineet mitään eurokriisistä ja kansalaisten tyytymättömyydestä lisääntyneeseen ylikansallisuuteen.
Ratkaisun ongelmiin uskotaan löytävän antamalla lisää resursseja ja valtaa EU:lle. Aiemmin ilmastokriisiä käytettiin perusteena liittovaltiokehityksen edistämiseksi. Koronakriisin varjolla unionin jäsenmaat liitettiin tiiviimmin yhteen yhteisvastuullisten jättivelkojen kautta.
Kaikkiaan kriisitukipaketti – viralliselta nimeltään elpymisrahasto – on 750 miljardia euroa. Se sisältää sekä suoria avustuksia että lainoja. Avustusten osuus paketista on 390 miljardia euroa ja lainojen osuus 360 miljardia euroa.
Pääministeri Marin tuli kotiin sankarina ja kertoi onnistuneensa neuvotteluissa. Anteeksi, mutta en ymmärrä, mihin tämä onnistuminen perustuu. Suomi saa elpymisrahastosta 3,2 miljardia euroa vuosina 2021–2023. Kuitenkin pitkällä tähtäimellä eli vuosina 2021–2058 Suomi maksaa paketista yhteensä 6,6 miljardia euroa. Siis maksamme kaksinkertaisesti enemmän kuin saamme.
Voi perustellusti todeta, että Suomi ei hyötynyt neuvotteluista. Meidän olisi pitänyt ajoissa ja rohkeasti liittyä niin sanottuun nuivaan nelikkoon. Ruotsi, Tanska, Alankomaat ja Itävalta onnistuivat yhdessä vaatimaan miljardiluokan leikkauksia jäsenmaksuihinsa ehtona liittymiselle rahastoon. Suomi neuvotteli nelikon kanssa monista asioista, mutta oli kuitenkin kuin porukan ”viides pyörä”. Uskon, että kannattaisi selkeämmin liittoutua samanhenkisten nettomaksajamaiden kanssa.
Eteläisistä EU-maista, kuten Italiasta, Ranskasta ja Espanjasta, tuli suuria voittajia. Suurien rahasummien lainaaminen tällä tavoin ja suurimman osan saaminen suorina tukina on erittäin suuri muutos EU:n työskentelytavassa. Tehdyt ratkaisut voivat myös tarkoittaa, että EU muuttuu sellaiseksi, minkä sen ei ole ollut tarkoitus olla.
Useat asiantuntijat ovat varoittaneet, että Suomi pakotetaan maksamaan velkaantuneiden maiden vanhoista synneistä eli kykenemättömyydestä huolehtia taloudestaan ja tehdä välttämättömiä yhteiskunnallisia uudistuksia. Tämän myötä jäsenvaltioiden välinen epätasapaino kasvaa nykyisestään. Ilmeisesti osa jäsenmaista katsoo, että heillä on oikeus saada muiden maiden verorahoja. Esimerkiksi Saksa ja Suomi sekä muut Pohjoismaat ovat perinteisesti ymmärtäneet, että valtioiden on oltava vastuullisia oman taloutensa hoitamisessa, kun taas monissa muissa maissa, kuten Italiassa ja Espanjassa, on vallalla kovin erilainen kulttuuri.
Tukirahojen käyttäminen on maiden itse päätettävissä, jos ne vain täyttävät tietyt kriteerit. Ohjeiden mukaan varoja pitäisi käyttää muun muassa ilmastonmuutokseen ja digitalisointiin, mutta tuen käyttömahdollisuudet ovat melko laajat, kunhan ne edistävät talouden elpymistä.
Perustuslakivaliokunta on kritisoinut paketin sisältämän suoran tuen suurta osuutta kokonaisuudesta. Se korosti tarvetta suojella huolellisesti Suomen julkisen talouden suvereniteettia. Tukipäätöksen myötä valiokunnan varoittamat riskit voivat toteutua niiden vastuiden kautta, joita Suomi sai kontolleen. Kyse on myös periaatteesta, sillä EU:n suuri yhteisvelka muuttaa unionin luonnetta. Tämä muutos taas edellyttäisi unionin perussopimusten muuttamista, ei vain niistä tehtyjen tulkintojen venyttämistä tarpeen mukaan.
On aika käydä perusteellista keskustelua EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta sekä kuulla kansalaisia sen sijaan, että rynnätään eteenpäin päätöksillä, jotka johtavat lisääntyneeseen epätasa-arvoon EU-maiden välillä