Hyvinkään traagisten tapahtumien jälkeen olemme jälleen vakavien kysymysten äärellä. Miten tällaista voi tapahtua, ja miten vastaava voidaan jatkossa estää? Monet kuuluttavat kiristystä aselakiin ja lisäresursseja sosiaalihuoltoon. Toimenpiteitä tarvitaankin varmasti molempien asioiden suhteen, mutta samanaikaisesti on syytä katsoa pintaa syvemmälle ja kysyä, miksi ihmisten pahoinvointi ympärillämme alati kasvaa yhteiskunnassamme.
Useimpien nuorten tekemien väkivallantekojen taustalla on nuoren henkinen pahoinvointi. Monissa tapauksissa rikoksentekijä on etsinyt apua ennen rikokseen päätymistään, mutta yhteiskunta ei ole pystynyt tarjoamaan apua joko riittävän ajoissa tai riittävässä laajuudessa. Monen nuoren väkivallantekijän kohdalla yhdistyvät sekä psyykkinen pahoinvointi että alkoholin tai huumausaineiden väärinkäyttö.
Monet nuoret kasvavat tänä päivänä arvotyhjiössä, jossa oikean ja väärän raja on suhteellinen. Jos elämästä puuttuu turvallinen rajoja asettava aikuinen, lapsi kasvaa niihin normeihin ja arvoihin, joita media, kaverit ja internet tarjoavat. Siksi on surullista, miten vähän perhettä tänä päivänä arvostetaan, ja miten luottamus vanhempien kykyyn kasvattaa lapsensa on niin heikko. Toisaalta, vanhemmuus tämän päivän yhteiskunnassa on ehkä vaikeampaa kuin koskaan ennen. Perheiden perinteiset sosiaaliset tukiverkot ovat ohentuneet rajusti, ja vastauksia täytyy löytää moniin sellaisiin
kasvatuksellisiin kysymyksiin, joita vielä pari vuosikymmentä sitten ei juuri tarvinnut pohtia. Lisäksi työelämän vaatimukset ja vallitseva rahakeskeinen ajattelu seuraavat helposti myös kotiin, ja vääristävät perheensisäisiä ihmissuhteita.
Olemme monissa asioissa sysänneet liian suuren vastuun yhteiskunnalle ja unohtaneet, että jokaisella meillä on henkilökohtainen vastuu omasta elämästämme. Sen lisäksi meillä on vastuu lähimmäisistämme. Valtio voi kehittää terveydenhuoltoa ja pitää yllä hyvinvointia tukevia järjestelmiä, mutta lähimmäiseksi se ei voi kenellekään ryhtyä.
Aselakia voidaan tarvittaessa kiristää ja pyrkiä muutoinkin lainsäädännön keinoin ehkäisemään väkivaltatekoja. Sillä ei kuitenkaan voida hoitaa ongelman juuria. Pitkäjänteinen, kestävä ja ennaltaehkäisevä työ koostuu monesta osasta, ja sen ytimessä ovat elämää, ihmisarvoa, vastuuta ja välittämistä puolustavat arvot ja asenteet. Kymmeneen käskyyn ja rakkauden kaksoiskäskyyn nojautuva yleiseettinen perusta ei ole vanhentunut, vaan tarvitsemme sitä edelleen rakentaessamme turvallisempaa ja terveempää yhteiskuntaa.