Eduskunta äänesti tänään ydinvoimasta. Käsittelyssä oli periaatepäätös Fennovoiman kaavaileman uuden ydinvoimalaitoksen rakentamisesta. Neljä vuotta sitten eduskunta hyväksyi Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisen. Yhtiö haki kuitenkin tuolloin saamaansa periaatepäätökseen täydennystä sen jälkeen, kun laitosvaihtoehto oli vaihtunut. Hallituksessa päädyttiin siihen, että kyseessä on vanhan luvan täydentäminen ja laitostoimittajan muutos. Fortumin ydinvoimalahankkeelle ei myönnetty vuonna 2010 periaatteellista lupaa. Silloin laitosvaihtoehtona oli Rosatomin AES-2006. Nyt Fennovoima suunnittelee uuden ydinvoimalaitoksen rakentamisesta Rosatomin kanssa.
Itseäni on eniten mietityttänyt hankkeen riippuvuus Venäjästä ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin äänestämään EI. Fennovoiman ydinvoimalahanke on muuttunut matkan aikana teollisuuden hankkeesta julkisen sektorin ja kuntien hankkeeksi. Aluepoliittiset vaikutukset Pohjois-Pohjanmaalle olisivat varmasti lyhyellä aikavälillä merkittävät, mutta pitkässä juoksussa panostuksilla kotimaiseen, uusiutuvaan energiaan saataisiin luotua enemmän työpaikkoja. Siksi nyt olisi aika ryhtyä kartoittamaan energiaratkaisua, joka saisi liikkeelle kotimaisia investointeja.
Peter Östman,
Kansanedustaja, KD
