KD eduskuntaryhmä sanoo EI aktiivisen kuolinavun laillistamiselle

Viime viikon torstaina käytiin lähetekeskustelu koskien eutanasian laillistamista tavoittelevaa kansalaisaloitetta. Työmatkan takia jouduin seuraamaan keskustelua median välityksellä. Aktiivinen kuolinapu tarkoittaa sitä, että aktiivisella toimella tarkoituksella nopeutetaan kuolemaa verrattuna perustilanteeseen, eli vammaan tai sairauteen. Tavallisimmin tämä tehdään antamalla suuria annoksia morfiinia, barbituraatteja tai niin kutsutulla cocktail-annoksella.
Tärkeimpänä perusteluna aktiivisen kuolinavun laillistamiselle, sen puoltajat toivat esiin yksilön oikeuden valita, sekä ”oikeuden hyvään kuolemaan”. Ruotsalaisen Etiikan- ja vastuuneuvoston mukaan kuolinavun laillistaminen voi johtaa siihen, että tiettyjä potilaita painostetaan itsemurhaan. Vammaisten valtakunnallinen järjestö on samoin painottanut, että kuolinapu vähentää ihmisarvoa.

Kristillisen ihmiskäsityksen lähtökohta on se, että kaikki elämä on loukkaamatonta. Aktiivisen kuolinavun laillistaminen olisi ristiriidassa lääkärikunnan eettisten ohjeiden kanssa. Enemmistö lääkärikunnasta vastustaa eutanasiaa. Lääkärit pyrkivät omassa ammatinharjoittamisessaan palvelemaan kanssaihmisiä, hoitaa ja edistää terveyttä, ennaltaehkäistä sairauksia sekä parantaa sairaita ja lievittää kipuja.

Eutanasian laillistamisen myötä lääkintähuolto joutuisi tekemään päätöksiä ihmisen elämän lyhentämiseksi. Itse en halua olla mukana tällaisessa kehityksessä. Kipu ja suru ovat osa elämää. Terveydenhoidossa pystytään tänä päivänä, modernin lääketieteen ja kipua lievittävien lääkkeiden avulla, tarjoamaan arvokkaan hoidon elämän loppuhetkillä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä jakaa näkemykseni. Lännen Median kyselyn mukaan Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on ainoa eduskuntaryhmä, joka yksimielisesti vastustaa eutanasian laillistamista.

Eduskuntaryhmämme on jättänyt lakialoitteen, mikä tähtää saattohoidon parantamiseen elämän loppuvaiheessa. Lääkäritaustan omaava Päivi Räsänen näkee, että eutanasiakysymys on niin keskeinen kysymys ihmisen oikeudesta elämään, että kansalaisaloite tulisi lähettää perusteelliseen käsittelyyn perustuslakivaliokuntaan ja lakivaliokuntaan.

Proudly powered by WordPress | Theme: Wanderz Blog by Crimson Themes.