Pitkään odotettu ja ehkä pelättykin kehysriihi on nyt ohi. Yksi riihen jännitetyimpiä asioita oli hallituksen yritysveroratkaisut. Jos Suomen talous halutaan saada nousuun, on Suomeen saatava luotua lisää työpaikkoja. Tässä pk-yritykset ovat avainasemassa. Siksi tiukassa taloustilanteessa on tärkeää, että valtio tekee kaikkensa luodakseen yrityksille hyvät olosuhteet toimia ja kasvaa.
Olen tyytyväinen, että hallitus onnistui löytämään yhteisen sävelen yritysveron alentamisessa. Yhteisöveron tuntuva alentaminen ei johtanut eräillä tahoilla vaadittuun yrittäjien osinkoverotuksen merkittävään kiristämiseen. Kevyemmin verotetun osingon enimmäismäärä, 60 000 euroa, poistuu. Tämä raja on ollut yksi kasvun rajoite osalle kasvuyrityksiä.
On ymmärrettävää, että listaamattomien yritysten osinkoverotusta oli yhteisöveron tuntuvan laskun vuoksi muutettava maltillisesti. Siitä huolimatta yrittäjän kokonaisverorasitus eli yhteisöveron ja osinkoveron summa jää kuitenkin suurella yrittäjäjoukolla selvästi alle yleisen pääomaverokannan. Ratkaisu vahvistaa yritysten kilpailukykyä sekä pk-sektorilla että suuryritysten tasolla, ja kannustaa investointeihin ja kasvuun.
Kristillisdemokraatit painottivat kehysriihessä perheiden hyvinvointia, työpaikkojen syntymistä ja peruspalveluja. Kotihoidontuki säilyy ennallaan, minkä lisäksi käyttöön otetaan osa-aikatyön paremmin mahdollistava joustava hoitoraha. Lisäksi saatiin aikaan tärkeä päätös lastensairaalan rakentamisesta.
Kuntauudistus etenee vapaaehtoisuuteen perustuen ilman pakkoliitosmahdollisuutta. Uskon, että kunnissa löytyy ymmärrystä oman kunnan ja ympäröivän alueen tulevaisuudelle. Vahvat kunnat pystyvät täyttämään lakisääteiset tehtävänsä ja huolehtimaan kuntalaisten hyvinvoinnista. Tämä edellyttää kestävällä pohjalla olevaa taloutta.
Sote-uudistusta viedään eteenpäin yhdessä kuntauudistuksen kanssa, ja sen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne. Järjestämislain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alusta.
Monesta suunnasta on kuulunut epäilyjä siitä, selviääkö hallitus riihestä kasassa. Sinänsä en ihmettele näitä epäilyjä, koska taloustilanne on äärimmäisen haasteellinen, ja kaikki helpot ratkaisut on jo käytetty aikaisemmin. Vaikeasta tilanteesta ja kireästä ilmapiiristä huolimatta hallitus kuitenkin osoitti päättäväisyyttä ja sitoutumistaan hallitusohjelmaan kirjattuihin säästötavoitteisiin, mistä olen tyytyväinen.
