Yle uutisoi eilen kannastani kansalaisaloitteeseen. Uutinen on herättänyt paljon keskustelua ja kritiikkiäkin. Hyvä näin, kansalaisaloite on tuore työkalu, johon liittyvät käytännöt vielä hakevat uomiaan, ja asiasta käytävä keskustelu on tervetullutta.
Omalta osaltani haluan hiukan korjata jutusta saatua käsitystä. On liian voimakkaasti sanottu, että pitäisin kansalaisaloitetta turhana tai tarpeettomana, pahoittelen, että tällainen kuva on puheistani syntynyt. Vaikka näenkin, että kansalaisaloitteeseen liittyy vielä monia ongelmakohtia, on se perustuslakiin kirjattu oikeus, ja sellaisena sitä kunnioitan.
Olen huolissani siitä, pysyykö kansalaisaloite aidosti kansalaisten vaikutuskeinona, vai tuleeko siitä puolueille tapa edistää asioita, joita ei hallitus-oppositioasetelmassa ole saatu vietyä läpi. Samalla toivon, että me kansanedustajat voisimme hoitaa tehtävämme – edustaa kansaa – sillä tavalla, että kansalaiset voisivat kokea äänensä kuulluksi myös edustuksellisen demokratian kautta.
