Arabidelegaatit sekä Palestiinan arabien edustajat vastustivat jo vuonna 1947 pidetyssä YK:n yleiskokouksessa jyrkästi juutalaisvaltion muodostamista. Palestiinan arabit aloittivat välittömästi YK:n äänestyksen jälkeen hyökkäyksen juutalaisten asuttamille alueille. Eivätkä hyökkäykset ole sen jälkeen tauonneet.
Syy nyt kärjistyneelle Gazan konfliktille on melko selvä: Hamas on vaarallinen terroristijärjestö ja se tarkoittaa sitä, mitä se sanoo. Heidän tavoitteenaan on tuhota Israel. Kysymys ei siis ole Israelin valtion rajoista tai Gazasta. Israelia ympäröi 32 arabivaltiota, joiden kanssa sen on tultava toimeen. Useat arabimaat, muun muassa Iran on virallisesti ilmoittanut tavoitteekseen Israelin hävittämisen. Tätä tavoitetta he pyrkivät edistämään mm. Hizbollahiin ja Hamasiin palkkaamiensa edustajiensa kautta. Hamasin politiikalla Israelia kohtaan ei ole todellisuudessa mitään tekemistä miehitetyllä maalla sijaitsevien Israelin siirtokuntien kanssa. Hamasin suhtautuminen Israelia kohtaan ei muuttuisi, vaikka Israelin hallitus välittömästi lopettaisi kaikki siirtokunnat. Heidän tavoitteenaan on alueen etninen ja uskonnollinen puhdistus. Juutalaiset tulee hävittää ja sen jälkeen kaikki muut, jotka eivät jaa Hamasin oppia. Fundamentalismi on siis ohjaava voima ja väkivalta työkalu.
Sen jälkeen kun Israel vetäytyi Gazasta vuonna 2005, on Gazan kaistaleelta laukaistu noin 9000 rakettia ja 5000 kranaattia kohti Israelia. Sen sijaan, että Hamas investoisi koulutukseen ja infrastruktuuriin, investoi Hamas valtavia resursseja aseisiin ja pitkän kantaman raketteihin, sekä aseiden ja sotatarvikkeiden salakuljetukseen Gazan alueelle. Ahdistavaa on, että raketteja laukaistaan siviilialueilta, sairaaloista, moskeijoista ja koulurakennuksista. Kaikki tämä tapahtuu jotta Israel saataisiin näyttämään kauhealta konnalta, kun palestiinalaisia siviilejä kuolee Israelin puolustautuessa raketti-iskuja vastaan. Hamas rikkoo täten kansainvälistä oikeutta, erityisesti Geneven yleissopimuksen “lisäpöytäkirjan 1” artiklaa 58, jossa kielletään laillisten sotilaallisten kohteiden sijoittaminen tiheään asuttujen alueiden sisälle tai lähelle.
Heti kun jotain tapahtuu Lähi-idässä, niin leimahtaa myös Juutalais-vihamielisyys muualla maailmassa. Näkymät viime viikonlopun mielenosoituksista Lontoosta, Brysselistä ja Pariisista antavat selkeän signaalin: osa ihmisistä ei halua juutalaisia Eurooppaan. Mutta heitä ei haluta myöskään Lähi-itään. Viime viikonloppuna varoitti pääministeri Manuel Valls Pariisissa, että Ranska kokee uudenlaisen antisemitismin muodon, jota lietsovat äärivasemmisto ja poliittiset aktivistit, kuten koomikko Dieudonné, joka syyttää kaikesta maailman pahuudesta juutalaisia.
Onkohan Israelin pääministeri Netanjahu oikeassa sanoessaan, että esteenä rauhansopimukselle eivät ole juutalaiset siirtokunnat, vaan arabien kieltäytyminen tunnustamasta Israelia juutalaisten kotimaaksi? Sillä ei näytä olevan merkitystä asuvatko juutalaiset Tel-Avivissa, Jerusalemissa tai jossakin kylässä Juudeassa, arabien tulkinnan mukaan heillä ei ole mitään oikeutta olla siellä ylipäätään. Ja nyt tämä näkemys näyttää levinneen myös Eurooppaan. Se jos mikä on pelottavaa.