Viime perjantaina jätin kirjallisen kysymyksen vuonna 2012 tehtävistä ympäristötukisitoumuksista. Maaseudun tulevaisuus uutisoi keskiviikkona 22.2., että maa- ja metsätalousministeriön parhaillaan valmistelema asetus rajaisi uudet viljelijät ympäristötuen ulkopuolelle. Erityisen huolissaan olen sellaisista tiloista, joilla vastikään tehtyä sukupolvenvaihdosta on edeltänyt tauko viljelyssä.
Jos tilan pellot ovat olleet esimerkiksi vuokralla aiemman viljelijän luovuttua viljelystä, ei nuorelle viljelijälle siirrettävää tilakohtaista ympäristötukisitoumusta ole olemassa. Jos ministeriö päättää, ettei uusia sitoumuksia tänä vuonna tehdä, ei uusilla viljelijöillä ole käytännössä mahdollisuutta ympäristötukeen lainkaan, vaikka tilalla olisikin tukikelpoisia lohkoja.
Asetus tulee sekä viljelijöille että neuvontaportaalle yllätyksenä, eikä sitä sen vuoksi ole voitu ottaa huomioon vastikään aloittaneiden tilojen kannattavuuslaskelmia tehtäessä. Vaikka asetuksesta kärsiviä tiloja ei tiettävästi lukumääräisesti ole paljon, on tällainen odottamaton muutos kohdalle sattuessaan kova isku aloittelevalle maatalousyrittäjälle.
Tukiehtojen kehittäminen on tietysti tärkeää, mutta viljelijöiden pystyttävä luottamaan lainsäätäjän johdonmukaisuuteen uusien ehtojen aikataulujen suhteen.
